Kristinusko Connecticutissa

Tämä artikkeli kertoo kristinuskosta Connecticutin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Vuoden 2014 väestötutkimuksen mukaan kristinusko on Connecticutin suurin uskonto. 70 prosenttia Connecticutin väestöstä kuuluu kristillisiin kirkkoihin.[1]

Tunnustuskunnat

muokkaa

Väestötutkimuksen mukaan suurin kristinuskon suuntaus on protestantismi: evankelista protestantismia tunnustaa 13 prosenttia väestöstä. Päälinjan protestantismia tunnustaa 17 prosenttia väestöstä. Mustaan kirkkoon kuuluu 5 prosenttia väestöstä.[1]

Katoliseen kirkkoon kuuluu 33 prosenttia väestöstä.[1]

Ortodoksiseen kirkkoon kuuluu noin prosentti väestöstä.[1]

Yhdysvalloissa kristillisiin kirkkoihin lasketaan kuuluvaksi myös mormonit ja Jehovan todistajat. Molempiin kuuluu noin 1 prosentti väestöstä.[1]

Historia

muokkaa

Siirtokunta-aika

muokkaa

Vihamielisyys englantilaisten siirtomaiden ja katolisten Ranskan ja Espanjan siirtokuntien välillä kärjistyi 1600-luvun puolivälissä. Protestanteilla oli vakaa aikomus perustaa Uuteen maailmaan kristillinen seurakunta. Connecticutin asukkaat olivat yleensä perehtyneet kirkkojensa oppiin ja pitivät tiiviisti yhteyttä kotimaansa kirkkoihin. 1700-luvun alussa jyrkät kalvinistit menettivät johtoasemansa. Vapaamieliset kristityt perustivat Yalen yliopiston vuonna 1718[2]

Lähteet

muokkaa
  • Dué, Andera & Laboa, Juan Maria: Kristinusko 2000 vuotta. Helsinki: Kirjapaja, 1998. ISBN 951-625-516-7.

Viitteet

muokkaa
  1. a b c d e Religious landscape study 2014: Connecticut Pew Research Center. 2014. Viitattu 26.9.2023.
  2. Dué & Laboa 1998, s. 250