Kattokruunu

(Ohjattu sivulta Kristallikruunu)

Kattokruunu on katosta riippuva valaisinrakennelma, jossa on useita keskustasta ulkonevia käsivarsia lamppujen kannattelemiseen. Ensimmäisissä kattokruunuissa ei käytetty lamppuja vaan kynttilöitä. Kattokruunut ovat usein hyvin koristeellisia useine lamppuineen ja lasisine muodostelmineen, joiden tehtävänä on murtaa valoa näyttävästi.

Saint-Denis’n kaupungintalon kattokruunu Réunionilla.

Kattokruunun lyhyt historia muokkaa

Ensimmäiset kattokruunut kehitettiin keskiajalla kirkkoihin ja luostareihin suurten salien valaisemiseksi. Ne olivat usein puisia ristejä, joihin lyötyihin piikkeihin kynttilöitä voitiin kiinnittää. Rakennelmat hilattiin köyden varassa ylös. 1100- ja 1200-luvulla käytettiin avoimia pronssi- tai rautarenkaita, joiden yläpinnassa oli kynttilöiden kiinnityspiikit.[1]

1400-luvulta lähtien palatseissa ja varakkaiden kodeissa saattoi nähdä jo monimutkaisempia rengas- ja kruunumallisia kattokruunuja. Kattokruunun asema statussymbolina vahvistui, ja 1700-luvun alussa koristeelliset messinkisin käsivarsin ja lukemattomin kynttilöin varustetut kruunut olivat jo yleisiä esimerkiksi kauppiaiden kodeissa. Lasin käsittelyssä edistyttiin, ja 1700-luvun aikana lyijylasin valmistuskustannukset putosivat.lähde? Tämän lasityypin valoa hajottavat ominaisuudet tekivät siitä ihanteellisen ja suositun materiaalin kattokruunuihin, ja näin syntyi niin sanottu kristallikruunu.[2][3] 1700- ja 1800-lukujen aikana kehiteltiin yhä hienompia kattokruunuja, kunnes rakennelman viehätys ja suosio laskivat ensin kaasu- ja sitten sähkövalon yleistyessä.

Muuta muokkaa

Kattokruunut saattavat olla selvästi muita katosta riippuvia valaisimia painavampia, ja jotkut vaativat erityisiä kattokiinnikkeitä tai katon vahvistamista.

Kuvagalleria kattokruunuista muokkaa

Lähteet muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta kattokruunu.
  1. Chandelier Encyclopedia Britannica. Viitattu 15.10.2013. (englanniksi)
  2. Arvoesineistön hoito seurakunnassa (s. 59) Ev. lut. kirkkohallitus. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 15.10.2013.
  3. Kristalli ja sen laatu Turun sanomat. Arkistoitu 15.10.2013. Viitattu 15.10.2013.