Avaa päävalikko

Korostus eli aksentti tarkoittaa ääntämisen tapaa, joka on ominainen tietylle asuinseuduille, ihmisryhmälle tai kansalle.[1]

Esimerkiksi englannin kielessä esiintyy runsaasti eri korostuksia maantieteelliseen jakoon perustuvien populaatioiden, sosioekonomisten ryhmien, etnisten ryhmien (kuten afroamerikkalaisten englanti) tai luokkien välillä. Korostukset eroavat toisistaan muun muassa äänen painon ja vokaalien ja konsonanttien lausumisten osalta.

Suomen kielessä sanaa korostus taas käytetään yleensä ulkomaalaisten puhuman suomen kielen kohdalla (esim. "hän puhuu suomea venäläisellä korostuksella").

Korostus on eri asia kuin murre. Vaikka kielioppi, semantiikka, sanasto ja muut kielen ominaispiirteet usein vaihtelevat samanaikaisesti korostuksen kanssa, sana viittaa erityisesti eroihin ääntämisessä, kun taas sanaan murre liitetään laajempi joukko lingvistisiä eroja.

LähteetMuokkaa

  1. Wiik, Kalevi: Fonetiikan perusteet. Oppikirja. Juva: WSOY, 1981. ISBN 951-0-10324-1.