Korkeimman olennon palvonta
Korkein olento (ransk. L’Être suprême) oli Maximilien Robespierren käsittämä jumalhahmo, jolla korvattiin Jacques Hébertin käsittämä Järjen palvonta. Korkeimman Olennon kultista tuli Ranskan virallinen valtionuskonto kansalliskokouksen päätöksellä 7. toukokuuta 1794. [1]
Palvontamenot olivat vahvasti kristillis- tai juutalaisvaikutteiset. Kolminaisuuden tunnus, muun muassa kolmikulmainen ”Kaikkinäkevä silmä” esiintyi erilaisina muunnelmina. Itse jumalhahmo oli kuitenkin kaukainen, epämääräinen ja välinpitämätön. Käsite ”Korkein Olento” oli peräisin valistusajan uskonnonfilosofiasta. Sillä haluttiin korvata termi ”Jumala”, jota pidettiin liian juutalais-kristillisenä ja vääriä mielikuvia luovana. Korkeimpaan Olentoon liitettiin runsaasti rationalistisia piirteitä.[1] Korkeimman Olento ymmärrettiin deistisesti. Se miellettiin siis maailman luojaksi, joka maailman luotuaan ei enää puuttunut sen tapahtumiin. Korkeimman Olennon katsottiin luoneen maailmaa hallitsevat ja sääntelevät luonnonlait, jotka takasivat maailman pysyvyyden. Puuttumalla luonnonlakeihin Korkein Olento olisi toiminut ikään kuin omaa persoonaansa vastaan. Korkeimman olennon palvontaan liittyi myös ajatus ihmissielun kuolemattomuudesta ja jokaisen ihmisen arvosta.
Korkeinta Olentoa ei milloinkaan määritelty uskonnonfilosofisesti tämän tarkemmin, eikä Korkeimman Olennon palvontaan liittynyt myöskään dogmatiikan kehittämistä.[1]
Korkeimman Olennon kultti alkoi pikkutarkasti suunnitellulla juhlalla 8. kesäkuuta 1794. Maximilien Robespierre puhui kansalle Tuileries’n palatsin edustalla, minkä jälkeen hän sytytti rovion, jolla ateismia kuvannut patsas poltettiin. Patsaan sisältä paljastui toinen hahmo, Järki. Samana päivänä vietettiin suuri uskonnollinen kansanjuhla Mars-kentällä. Kansa saapui kentälle kulkueena Robespierren johdolla, ja musiikkiesitysten jälkeen kentälle istutettiin vapaudenpuu ja paljastettiin Korkeinta Olentoa ylistänyt patsas. Kansa myös vannoi uskollisuutta Korkeimmalle Olennolle. Menoihin kuului, että huomattavimmat osanottajat kantoivat vallankumouksen trikolorivärejä mukailevia sinisistä ruiskukista, valkeista viljantähkistä ja punaisista ruusuista tehtyjä kukkavihkoja osana seremoniaa. Pääsyliputkin kultin tilaisuuksiin olivat kolmion muotoisia, ja niitä on säilynyt runsaasti.[1]
Toisin kuin Järjen palvonta, johon kuului runsaasti eroottisia seremonioita, tämä uusi kultti oli hyvin siveellinen; itse asiassa moraalisesti se oli paikoitellen jopa tiukempi kuin jotkin kristinuskon lahkot.[1]
Robespierren kuoltua kansalliskokous lopetti Korkeimman Olennon palvonnan syksyllä 1794. Napoleon käytti sen rippeitä hyväkseen palauttaessaan vallankumouksen vainoaman katolisuuden Ranskaan.