Kolonnataktiikka

Kolonnataktiikka oli jalkaväen taktiikka, jossa vihollisen ryhmitys murrettiin painopistesuunnassa keskittämällä joukot ohuen linjan sijaan syvään kolonnaan, jossa pataljoonat olivat peräkkäin.

Kolonnataktiikan otti ensimmäisenä pysyvästi käyttöön Ranskan vallankumousarmeija 1790-luvulla, vaikkakin linjataktiikkaa vapaampia muotoja oli käytetty (esimerkiksi Preussin Fredrik II Suuri) ja vaadittu (esimerkiksi Ranskassa kreivi de Guibert) jo aikaisemmin 1700-luvulla. Johtoajatus oli, että pataljoonan ja rykmentin komentajalla oli vastuu ja vapaus sijoittaa joukkonsa oman harkintansa mukaan, ei ainoastaan pitkänä ohuena linjana, pataljoonat vieri viereen, vaan maaston ja tehtävän vaatimusten mukaisesti. Tästä seurasi linja vastaan jono keskustelu, jonka ratkaisi jonon hyväksi Ranskan vallankumousarmeija.

Ranskan vallankumousarmeijan kolonnataktiikan rungon muodosti edelleen linjataktiikan mukainen taistelulinja, jossa pataljoonat oli ryhmitetty vierekkäin usein yhdeksän miestä syvään ja sata miestä leveään muotoon. Tämän linjan edessä toimi kevyt jalkaväki valmistelemassa taistelua. Valittuun hyökkäyksen painopistesuuntaan keskitettiin kuitenkin linjaa huomattavasti syvempi muoto, pataljoonien kolonna, jossa useita pataljoonia sijoitettiin peräkkäin. Tämä muodostelma pyrki liikkeellä ja pistimillä murtamaan vastustajan linjan ja näin saavuttamaan voiton taistelussa. Myös tykistöä keskitettiin tukemaan painopistesuuntaa. Onnistuessaan taktiikka mursi vaivattomasti lähitaistelussa perinteisen kolme tai neljä miestä syvän linjan, jota olivat heikentäneet edeltä tykistön ja kevyen jalkaväen tulivalmistelu.

Yksinkertaisin tapa puolustautua kolonnan hyökkäystä vastaan oli keskittää siihen niin kova tuli, että takaa tulevat miehet eivät enää päässeet eteenpäin ruumismassojen ohi.

Lähteet

• Lappalainen, Jussi T.: Aseet ja taistelut. Sotataidon kolme vuosituhatta. Helsinki: Otava, 1988. ISBN 951-1-10479-9.
• Keegan, John: Sodankäynnin historia. (Alkuteos: A History of Warfare) suomentanut Suistola, Jouni. Helsinki: Ajatuskirjat, 2005. ISBN 951-20-6967-9.