Koko (4. heinäkuuta 1971 San Francisco, Kalifornia, Yhdysvallat19. kesäkuuta 2018 Woodside, Kalifornia, Yhdysvallat.[1]) oli ihmisen kulttuuriin akkulturoitunut naaraspuolinen gorilla, jolle Stanfordin yliopiston tutkija Francine Patterson opetti yli tuhat amerikkalaisen viittomakielen viittomaa.[2]

Kokon opettaminen aloitettiin sen ollessa vuoden ikäinen. Pattersonin mukaan sen viittomavarasto käsitti yli tuhat viittomaa. Sen väitetään ymmärtäneen yli kaksituhatta englannin kielen sanaa.[3]

Kokosta on tehty useita elokuvia, muun muassa Koko – A Talking Gorilla vuonna 1977. Koko kävi 27. huhtikuuta 1998 chat-keskustelua internetissä. Elokuussa 2004 Kokolla oli hammassärkyä. Sen kerrotaan osanneen ilmaista kivun voimakkuutta asteikolla 1–10.[3] Lisäksi on väitetty, että Kokon älykkyysosamäärä olisi 75–90,[3] mikä tarkoittaisi korkeampaa älykkyyttä kuin lievästi kehitysvammaiseksi luokiteltavalla ihmisellä. Markku Javanainen kuitenkin arvioi Tieteessä Tapahtuu -lehdessä, että väite perustuu virheelliseen tulkintaan, koska Kokolle tehtiin älykkyystesti lasten asteikolla. Aikuisten asteikolle käännettynä Kokon älykkyys olisi testien mukaan korkeintaan 29 pistettä, mikä Suomessa käytössä olevassa kansainvälisessä tautiluokituksessa merkitsisi ”vaikeaa älyllistä kehitysvammaisuutta”.[4]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. The Gorilla Foundation is sad to announce the passing of our beloved Koko (Archive.org) The Gorilla Foundation. Arkistoitu 25.6.2018. Viitattu 21.6.2018. (englanniksi)
  2. Introduction (Archive.org) The Gorilla Foundation/Koko.org.. Arkistoitu 17.5.2007. Viitattu 11.5.2007. (englanniksi)
  3. a b c 'Talking' gorilla demands dentist 9.8.2004. BBC News. Viitattu 11.5.2007. (englanniksi)
  4. Markku Javanainen: "Gorillan älykkyysosamäärä 70–95" – tieteellinen myytti? Tieteessä Tapahtuu, 2004, nro 5, s. 29–33. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla muokkaa