Kodin henki (Household Saints) on Nancy Savocan ohjaama draamaelokuva vuodelta 1992. Elokuva perustuu Francine Prosen romaaniin vuodelta 1981, jonka pohjalta ohjaaja laati elokuvan käsikirjoituksen yhdessä Richard Guayn kanssa. Elokuvan päätuottajana oli ohjaaja Jonathan Demme, jonka ansiosta Savocan ohjaajaura oli päässyt alkuun.

Kodin henki
Household Saints
Ohjaaja Nancy Savoca
Käsikirjoittaja
Tuottaja
Säveltäjä Stephen Endelman
Kuvaaja Bobby Bukowski
Leikkaaja Elizabeth Kling
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö
Levittäjä Fine Line Features
Ensi-ilta 1992
Kesto 124 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Juoni muokkaa

Elokuva seuraa italialaisperheiden naisten eri sukupolvia New Yorkissa. Alussa nuori tyttö (Tracey Ullman) varttuu kaupungissa toisen maailmansodan aikana, kasvaa äidiksi ja lopulta tarina seuraa hänen tyttärensä vaiheita. Valtaosin 1960-luvulle sijoittuvan elokuvan teemoja ovat katolilaisuus ja sen rituaalit, naisen asema, amerikanitalialainen ruokakulttuuri ja elokuvat. Savoca käsittelee teemoja pikkutarkoin ajankuvin.[1]

Vastaanotto ja myöhempi arvostus muokkaa

Savoca ja Guay olivat käsikirjoituksestaan Independent Spirit -ehdokkaina. The New York Timesin kriitikot valitsivat Kodin hengen vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[2]

Lähteet muokkaa

  1. Fränti, Mikael: Kodin henki Helsingin Sanomat. 27.3.1998. Viitattu 2.12.2017.
  2. The Best 1,000 Movies Ever Made. (Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004.) The New York Times. Arkistoitu 11.7.2016. Viitattu 15.8.2022. (englanniksi)
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Household Saints