Knossoksen seinämaalaukset

Kreetalta löytyneet yli 3000 vuotta vanhat maalaukset
(Ohjattu sivulta Knossoksen freskot)

Knossoksen seinämaalaukset eli Knossoksen freskot on nimitys, jota käytetään Knossoksen palatsikeskuksesta Kreetan saarelta löydetyistä minolaisaikaisista seinämaalauksista.

Knossoksen seinämaalauksia Iraklionin arkeologisessa museossa.

Seinämaalaukset on maalattu niin kutsutulla uudella palatsikaudella noin ajalla 1600–1450 eaa. Freskot koristivat Knossoksen palatsin sisäseiniä. Osa maalauksista on tehty aidolla freskotekniikalla niin, että maalaus on tehty tuoreelle, kostealle laastipinnalle; osa puolestaan on maalattu kuivalle seinälle. Osa peittää kokonaisia seiniä, kun taas osa on pienempiä. Maalaukset esittävät minolaista elämää, uskonnollisia toimituksia sekä ihmisiä, eläimiä ja kasveja. Tunnetuimpiin kuuluu härkähyppyä esittävä fresko. Maalaukset muistuttavat jossain määrin egyptiläistä taidetta, mutta ovat sitä sekä muuta saman aikakauden taidetta naturalistisempia. Seinämaalaukset on maalattu pääosin punaisen, oranssin, ruskean, keltaisen ja sinisen sävyillä sekä valkoisella ja mustalla. Miehille on maalattu tummempi ja naisille vaaleampi iho, mikä oli aikakauden konventio.[1][2][3]

Seinämaalaukset ovat nykyisin Iraklionin arkeologisessa museossa. Niiden paikalla Knossoksen arkeologisella alueella on kopiot. Monet maalauksista ovat säilyneet vain vähäisiltä osiltaan, ja niiden restauroinneissa on osana paljon tutkijoiden tulkintaa. Myös maalauksille annetut nimet ovat nykyaikaisia.

Merkittävimmät seinämaalaukset muokkaa

  Aarnikotkat
Aarnikotkia ja kasveja. Löydetty niin kutsutusta valtaistuinsalista.
  Apina ja krookukset
Apina, joka kerää krookuksia ruukkuun. Tunnetaan myös nimellä Sahraminkerääjä, koska se rekonstruoitiin alun perin väärin esittämään sahramia keräävää poikaa. Freskon arvellaan olevan Knossoksen vanhimpia.[2]
  Astiankantajat
Kaksi miestä, jotka kantavat astioita.
  Delfiinit
Delfiinejä. Löydetty niin kutsutusta kuningattaren huoneistosta.
  Härkä ja oliivipuu
Oliivipuuta kohti hyökkäävä härkä.
  Härkähyppy
Mies, joka suorittaa härkähyppyä härän selässä.[1]
  Kilvet
Kilpiä.
  Liljaprinssi tai Pappiskuningas
Ylhäinen mies.
  Mustekala
Mustekalan lonkeroita.
  Naiset
Naisia sinisellä taustalla.
  Pariisitar
Nainen, joka on saanut nimensä siitä, että muistutti joidenkin arkeologien mukaan monin tavoin 1800-luvun lopun pariisitarta. Tulkitaan yleensä papittareksi tai jumalattereksi. Freskon osa.[1]
  Tanssiva nainen
Nainen, joka mahdollisesti tanssii.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c Kleiner, Fred S.: Gardner's Art through the Ages: The Western Perspective, s. 71–72. Nide 1. Cengage Learning, 2009. ISBN 0495573604. Teoksen verkkoversio.
  2. a b Castleden, Rodney: Minoan Life in Bronze Age Crete, s. 74–75. Routledge, 2002. ISBN 1134880642. Teoksen verkkoversio.
  3. Hellander, Paul & Armstrong, Kate & Clark, Michael & Deliso, Chris: Greek Islands, s. 221. Lonely Planet guidebooks. Lonely Planet, 2008. ISBN 174104314X. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla muokkaa