Kiljuset!

Reetta Huhtasen ohjaama elokuva vuodelta 2022

Kiljuset! on joulukuussa 2022 ensi-iltansa saanut suomalainen lastenelokuva, jonka on ohjannut Reetta Huhtanen. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet John Lundsten ja Jenny Dahlström.[2][4][5]

Kiljuset!
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Reetta Huhtanen
Käsikirjoittaja
Perustuu Jalmari Finnen Kiljusen herrasväki -kirjasarjaan
Tuottaja
Säveltäjä Tuomas Nikkinen[1]
Kuvaaja Hannu-Pekka Vitikainen[1]
Leikkaaja Joona Louhivuori[1]
Lavastaja Petri Neuvonen[1]
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö TACK Films
Levittäjä Nordisk Film[2]
Ensi-ilta
[2]
Kesto 83 min[2]
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 1,53 miljoonaa euroa
Katsojat 91 761 (7.12.2024 mennessä)[3]
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet

Elokuva perustuu Jalmari Finnen 1910- ja 1920-luvulla kirjoittamaan Kiljusen herrasväki -kirjasarjaan.[6] Kiljuset! on kolmas pitkä elokuva Jalmari Finnen luomasta Kiljusten perheestä. Edelliset olivat Kiljusen herrasväki (1981) ja Kiljusen herrasväen uudet seikkailut (1990).[7][8]

Kiljuset! kertoo äänekkäästä ja hyväsydämisen huolettomasta perheestä, joka joutuu vähän väliä kummallisiin tilanteisiin. Elokuvassa Kiljusten kaksoispoikien syntymäpäivä vie perheen Helsinkiin, jossa perheen koira vaihtuu vahingossa presidentin koiran kanssa päittäin.[4][9]

Elokuvan on tuottanut Melli Maikkula ja John Lundsten TACK Filmsistä ja sen levitti elokuvateattereihin Nordisk Film.[4][10]

Rooleissa

muokkaa
 Mimosa Willamo  äiti Kiljunen  
 Ylermi Rajamaa  isä Kiljunen  
 Hugo Koivulehto  Mökö  
 Nino Kröger  Luru 
 Tommi Korpela  Adjutantti Korhonen 
 Amira Khalifa  Presidentti 
 Elena Leeve  Poliisipäällikkö 

Arvosteluja

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d Kiljuset! — TACK Films tackfilms.com. 31.10.2022. Viitattu 31.10.2022.
  2. a b c d Kiljuset! nordiskfilm.fi. 18.2.2022. Viitattu 15.9.2021.
  3. Suomen elokuvasäätiö: Katsojaluvut ses.fi. Viitattu 7.12.2024. (suomeksi)
  4. a b c NordiskFilm: Rakastettuihin kirjaklassikoihin perustuva koko perheen elokuva Kiljuset! tuotantoon Nordisk Film Finland. 19.10.2020. Viitattu 7.12.2024.
  5. Elokuvat | Maaseudun ja kaupungin vastakkainasettelulle tulee loppu Kiljusen herrasväen uudessa versiossa: Suomalaisen lastenkirjallisuuden klassikko tuodaan nykyaikaan Helsingin Sanomat. 7.5.2021. Viitattu 30.12.2024.
  6. Kiljusen herrasväki täyttää 100 vuotta – Jalmari Finne avasi tien Tatulle ja Patulle Yle Uutiset. 9.4.2014. Viitattu 7.12.2024.
  7. a b Elokuva-arvostelu | Kiljuset tuotiin nykypäivään: Nyt nauretaan tärkeilylle ja kunnollisuuden odotuksille Helsingin Sanomat. 27.12.2022. Viitattu 29.12.2022.
  8. Niko Jutila: Kiljusen herrasväelle nuorennusleikkaus – Mimosa Willamo ja Ylermi Rajamaa ovat uuden elokuvan vanhemmat Elokuvauutiset.fi. 6.5.2021. Viitattu 30.12.2024.
  9. Media-avain | Kiljuset! media-avain.fi. Viitattu 7.12.2024.
  10. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti: Kiljuset! Elonet.fi. Viitattu 7.12.2024.
  11. Elokuva-arvio: Kiljuset! on modernisoitu versio melskaavasta perheestä Karjalainen. Viitattu 29.12.2022.
  12. Kiljuset! – elokuvan arvostelu Episodi.fi. Viitattu 29.12.2022.
  13. Elokuva-arvio: Entistä ostovoimaisemmassa stadissa Kiljuset eivät enää meinaa erottua vilinästä demokraatti.fi. 28.12.2022. Viitattu 29.12.2022.
  14. Juha Rosenqvist: Kiljuset! • Arvostelu Film-O-Holic.com. 23.12.2022. Viitattu 29.12.2022.
  15. Kiljusen perhe poukkoilee pääkaupungissa tylsästi toteutetussa ja turhanlaisessa törmäilyfarssissa ts.fi. 27.12.2022. Viitattu 29.12.2022.