Kigoman alue

Kigoman alue on yksi Tansanian 31 hallinnollisesta alueesta (mkoa eli region). Se sijaitsee maan länsiosassa Tanganjikajärven rannalla. Sillä on maarajaa Burundin kanssa.

Kigoman alue tummennettuna Tansanian kartalla

Alueen pinta-ala on noin 37 000 neliökilometriä. Vuoden 2012 väestönlaskennan mukaan siellä asui 2 127 930 asukasta.[1] Alueen pääkaupunki on Kigoma.

Kigoman alue sijaitsee 800–1 700 metrin korkeudessa, ja se jakautuu neljään maisemavyöhykkeeseen. Tanganjikajärven kapea rannikkovyöhyke 800–1 000 metrin korkeudessa sopii kalastukseen ja pienimuotoiseen viljelyyn. Miombo-vyöhykkeellä 100–1 200 metrin korkeudella on pensassavannia, ja siellä on runsaasti tsetsekärpäsiä. Silti alueella harjoitetaan jonkin verran karjanhoitoa, metsästystä ja hunajan keruuta. Välivyöhyke 1 200–1 500 metrissä soveltuu kassavan, maissin, hirssin ja papujen viljelyyn, ja rahatuloja saadaan öljypalmun, tupakan ja puuvillan viljelystä. Ylänköalue 1 500 metrin yläpuolella on pohjoisosiltaan tiheästi asuttua. Etelämpänä maisema on vuoristoisempaa, siellä kohoaa Mahale-vuoristo 2 373 metrin korkeuteen, ja Mahalen kansallispuiston alue on lähes asumatonta. Kigoman alueen toinen kansallispuisto on lähellä Kigoman kaupunkia simpansseistaan kuuluisa Gomben kansallispuisto.[2]

Kigoman alueella suuri osa väestöstä työskentelee maanviljelyksen parissa, lähinnä omavaraisviljelyssä. Vuonna 1967 vain 19 prosenttia asukkaista oli lukutaitoisia. Vuoden 1988 väestönlaskennassa lukutaitoisia oli 55 prosenttia. Luku oli Tansanian 20 alueesta viidenneksi huonoin. Vuonna 1997 vain 23 prosenttia kouluikäisistä lapsista kävi koulua. Monet peruskoulun aloittaneista lapsista jättivät sen kesken, koska vanhemmilla ei ollut varaa koulutukseen tai koska lapset alkoivat työskennellä perheen maatilalla.[2]

LähteetMuokkaa

  1. Tanzania in Figures 2019 (PDF) (s. 3, 19) Tanzania National Bureau of Statistics. Viitattu 28.12.2020. (englanniksi)
  2. a b Kigoma Region socio-economic profile Planning commission Tanzania 1998

Aiheesta muuallaMuokkaa