Kevätsittiäinen
Kevätsittiäinen (Geotrupes vernalis eli Trypocopris vernalis) on sittiäisten heimoon kuuluva melko kookas kovakuoriaislaji. Suomen lajiston uhanalaisarvioinnissa 2010 se on luokiteltu alueellisesti hävinneeksi (RE)[1].
| Kevätsittiäinen | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Alajakso: | Kuusijalkaiset Hexapoda |
| Luokka: | Hyönteiset Insecta |
| Lahko: | Kovakuoriaiset Coleoptera |
| Alalahko: | Erilaisruokaiset Polyphaga |
| Osalahko: | Scarabaeiformia |
| Yläheimo: | Turilasmaiset Scarabaeoidea |
| Heimo: | Sittiäiset Geotrupidae |
| Alaheimo: | Geotrupinae |
| Tribus: | Geotrupini |
| Suku: | Sittiäiset Geotrupes |
| Laji: | vernalis |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Geotrupes vernalis |
|
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
Koko ja ulkonäkö
muokkaaKevätsittiäinen on 14–20 mm:n pituinen, ruumiinmuodoltaan huomattavan kupera ja leveä kovakuoriainen. Se on väritykseltään kauttaaltaan musta, mutta voimakkaasti sinisen tai violetin, harvemmin vihreän, metallinkiiltoinen. Etuselässä on tiheä,mutta hienojakoinen pistekuvio. Peitinsiivet ovat lähes täysin sileät tai korkeintaan hyvin heikosti uurteiset.[2]
Levinneisyys
muokkaaLajin levinneisyys kattaa lähes koko Euroopan pois lukien pohjoisimmat alueet ja idässä sitä tavataan ainakin Iraniin saakka. Ruotsissa laji on ollut aikaisemmin laajalti levinnyt maan etelä- ja keskiosiin, mutta taantunut viime aikoina voimakkaasti. Nykyisin sen elinalueet keskittyvät Gotlantiin, Öölantiin ja Skooneen, joissa se on paikoin runsaslukuinen.[3] Suomessa kevätsittiäinen on aikoinaan ollut maan etelä- ja keskiosissa laajalti levinnyt, mutta siitä ei ole tehty yhtäkään havaintoa 1960-luvun jälkeen.[2]
Elinympäristö ja elintavat
muokkaaKevätsittiäinen ei ole kovin tarkka elinympäristönsä suhteen. Parhaiten sitä kuitenkin tapaa kuivilla ja hiekkapohjaisilla paikoilla, kuten kuivissa kangasmetsissä. Aikuisia kuoriaisia tavataan koko kesän ajan, mutta aivan erityisesti keväisin, mihin lajin nimikin viittaa. Ne kaivavat lantakasojen alle noin 70–80 mm syvyyteen ulottuvia käytäviä, joiden päässä olevassa lannan täyttämässä toukkakammiossa toukka elää. Toukkakehitys kestää noin 10 kuukautta.[3][2]
Kuoriaiskannat ovat muun muassa Ruotsissa olleet laskussa jo 1800-luvun lopulta alkaen ja laji on hävinnyt monilta entisiltä elinpaikoiltaan, mutta tarkkaa syytä tähän ei tunneta. Suomessa laji on luokiteltu alueellisesti hävinneeksi[1], Ruotsissa se on silmälläpidettävä[3].
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Esko Hyvärinen, Ilpo Mannerkoski, Tom Clayhills, Eero Helve, Seppo Karjalainen, Erkki Laurinharju, Petri Martikainen, Jaakko Mattila, Jyrki Muona, Mikko Pentinsaari, Pertti Rassi, Ilpo Rutanen, Juha Salokannel, Juha Siitonen & Hans Silfverberg 2010. Kovakuoriaiset. Julk.: Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.). Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. s.545–582 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c Roslin T. & Heliövaara K.: Suomen lantakuoriaiset – Opas santiaisista lantiaisiin. Helsinki: Yliopistopaino Kustannus, 2007. ISBN 978-951-570-720-8 s. 88–89 sekä195
- ↑ a b c Artfaktablad (ruotsiksi)