Keskustelupuisto (nykytaideprojekti)
Keskustelupuisto – peli yhteisestä maaperästä oli Lönnströmin taidemuseon ja Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen yhdessä vuonna 2018 käynnistämä taidehanke.[1] Projekti toteutettiin vuosina 2019–2020 Rauman keskustan tuntumassa sijaitsevalla tontilla, josta rakentui puisto. Hankkeeseen valittiin mukaan 36 eri-ikäistä raumalaista pelaajaa, joilla kullakin oli oma visio hyvästä puistosta. Tavoitteena oli vuoropuhelun avulla päästä yksilön näkemyksestä yhteisölliseen ratkaisuun.[2]
Tausta
muokkaaLönnströmin taidemuseo on toteuttanut vuodesta 2016 alkaen nykytaiteen projekteja yhteistyössä eri kuvataiteilijoiden kanssa. Kuvataiteilijat voivat lähettää vuosittain avoimen haun kautta projektiehdotuksiaan museolle.
Ensimmäisessä projektihaussa valittiin toteutettavaksi taiteilijaryhmä IC-98:n projekti Khronoksen talo. Toisessa haussa valittiin kuvataiteilija Jani Ruscican projekti Flatlands. Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen projekti Keskustelupuisto valittiin kolmannessa haussa vuonna 2017.
Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen ovat toteuttaneet yhteisöllisiä ja pelillisiä taideprojekteja vuodesta 2003 alkaen. Heidän työnsä ovat olleet heti alusta alkaen hyvin julkisia. Töiden dokumentointi on tapahtunut ja tapahtuu edelleen internetissä. Valituskuoro on saavuttanut maailmanmaineen. Toinen laaja projekti oli Archipelago Science Fiction.
Hankkeen kulku
muokkaaProjekti kesti kaksi vuotta. Peli alkoi kesällä 2018 pelaajien hakemisella. Syksyllä 2018 peli jatkui valittujen palaajien ideoiden esittämisellä. Konkreettinen peli Raumalla osoitteessa Kalliokatu 28-30 alkoi huhtikuussa 2019 pelialueiden arvontatilaisuudella. Peli päättyi syksyllä 2020.
Kukin pelaajista sai hallinnoitavakseen yhden pelialueen. Pelaajat toteuttivat palstoilleen yksilöllisiä puistoideoitaan pelirahalla, jota he ovat saaneet pelisiirtoaan varten.
Peli koostui pelisiirroista, joita oli kuusi kappaletta pelin keston aikana. Pelisiirto koostui kolmesta osasta: pelitapaamisesta, näkyvistä muutoksista pelaajan maatilkulla ja jokaisen pelaajan lyhyestä raportista pelin verkkosivuilla olevassa blogissa. Pelitapaamisissa jokainen pelaaja sai käytettäväkseen 200 euroa pelirahaa. Summa oli tarkoitettu oman maatilkun muokkaamisen investointeihin ja hankintoihin. Rahasumma oli tarkoitettu käytettäväksi kokonaan.
Viimeiseen pelisiirtoon liittyi poikkeus. Pelaajat saivat yhteisesti 14 000 euroa käytettäväksi puistoon, jos he pääsivät yhteisymmärrykseen rahan käyttötarkoituksesta. Pelaajat saivat puiston viimeistelyyn yhteisesti 14 000 euron summan kesän 2020 pelitapaamisissa.
Peli päättyi syyskuussa 2020 ja Keskustelupuiston avajaisjuhlat järjestettiin 12.9.2020 klo 14–18 puistossa.
Pelin aikana kahden vuoden kuluessa pelaajat ovat yhdistäneet pelialueitaan, ideoitaan ja pelirahojaan. Keskustelupuisto nimensä mukaisesti vaati lukuisia pelaajien välisiä keskusteluja ja neuvotteluja.[3]
Dokumentointi
muokkaaTaiteilijat dokumentoivat Keskustelupuistoa haastattelemalla pelaajat videolle ennen pelin alkua. Videoilla pelaajat kertovat oman näkemyksensä siitä, minkälainen valmis puisto voisi olla.[1] Projektista kertovalla verkkosivulla julkaistiin pelaajien profiilit ja blogi.[4] Hanketta seurasi noin viisi kansalaistoimittajaa, jotka seurasivat pelin edistymistä ja raportoivat siitä kaupunkilehti Raumalaiseen.[5] Ensimmäinen kansalaistoimittaja Ulla-Mari Piipposen kirjoittama artikkeli julkaistiin Raumalaisessa 8.5.2019.[6] Toinen kansalaistoimittaja Ilona Helskeen kirjoittama artikkeli julkaistiin 19.6.2019[7] ja kolmas kansalaistoimittaja Milja Leinon kirjoittama artikkeli 20.8.2019.[8] Neljäs Marjo Kauppilan kirjoittama artikkeli julkaistiin 25.9.2019.[9] Kansalaistoimittajien työ jatkui vuonna 2020, Milja Leinon artikkeli julkaistiin 6.5.2020,[10] Ilona Helskeen artikkeli 10.6.2020[11] ja Ulla-Mari Piipposen 12.8.2020.[12]
Turun yliopiston kulttuurituotannon ja maisemasuunnittelun koulutusohjelmien opiskelijat laativat kurssitöitä pelialueena toimivasta tontista. Aiheina olivat Keskustelupuiston tontin historia ja Kalliokadun tonttien kasvillisuus. Kurssityöt sekä hankkeeseen osallistuville pelaajille suunnattu ohjeistus Dokumentoinnin työkalut julkaistiin Lönnströmin museoiden verkkosivulla.[1]
Keskustelupuistosta on myös julkaistu puhelinsovellus, jolta löytyy osallistujien haastatteluita[13]. Keskustelupuistosta julkaistiin keväällä 2022 kirja, jossa Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen avaavat taideprojektia niin alkuperäisten tavoitteidensa kuin projektin tuoman kokemuksen valossa.[14] Taiteilijat kirjoittavat prosessista käytännönläheisesti tehden siitä kaikille avoimen tapausesimerkin. Keskustelupuisto – peli yhteisestä maaperästä -kirja julkaistiin myös englanniksi nimellä Conversation Park – A Public Space Game.[15] Kirja on julkaistu myös e-kirjana.[16]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Lönnströmin taidemuseo: Keskustelupuisto Lönnströmin museot. Arkistoitu 13.5.2019. Viitattu 14.5.2019.
- ↑ Anttila, Maarit: Hauskasti vakavasta aiheesta. Länsi-Suomi, 12.12.2017. Marva Media Oy.
- ↑ Lönnströmin taidemuseo: Keskustelupuiston avajaiset lonnstrominmuseot.fi.[vanhentunut linkki]
- ↑ Laaksovirta, Saija: Yhdessä pelaten kohti uutta Keskustelupuistoa. Rauman kaupungin tiedotuslehti, 4/2018. Rauman kaupunki.
- ↑ Helkelä, Elina: Kalliokadun varteen rakentuu puisto yhteistyöllä ja keskustellen. Länsi-Suomi, 28.2.2019. Marva Media Oy.
- ↑ Piipponen, Ulla-Mari: Peli yhteisestä maaperästä alkoi. Raumalainen, 8.5.2019. Marva Media Oy.
- ↑ Helske, Ilona: Keskustelupuisto hakee polkujaan. Raumalainen, 19.6.2019. Marva Media Oy.
- ↑ Leino, Milja: Vapise Linnanmäki! Kolmannessa pelitapaamisessa oli intoa ja energiaa. Raumalainen, 20.8.2019. Marva Media Oy.
- ↑ Kauppila, Marjo: Puistossa puolivälin juhlat ennen syksyä. Raumalainen, 25.7.2019. Marva Media Oy.
- ↑ Milja Leino: Pandemian aikana myös Keskustelupuistoa hoidettiin etänä Raumalainen. 6.5.2020. Marva Media Oy.
- ↑ Ilona Helske: Vilho ja Magda rakentavat kaupunkia Raumalainen. 10.6.2020. Marva Media Oy.
- ↑ Ulla-Mari Piipponen: Pitkästä heinästä puistoksi Raumalainen. 12.8.2020. Marva Media Oy.
- ↑ Anttila, Maarit: Keskustelupuistosta löytyy nyt oma applikaatio. Länsi-Suomi, 8.6.2021. Marva Media Oy.
- ↑ Kalleinen, Tellervo & Kochta-Kalleinen, Oliver: Keskustelupuisto – peöi yhteisestä maaperästä. Lönnströmin taidemuseo & Studio Kalleinen, 2022.
- ↑ Kalleinen, Tellervo & Kochta-Kalleinen, Oliver: Conversation Park – A Public Space Game. Lönnström Art Museum & Studio Kalleinen, 2022.
- ↑ Keskustelupuisto – Peli yhteisestä maaperästä Lönnströmin taidemuseo. Viitattu 9.1.2023.
Aiheesta muualla
muokkaa- Keskustelupuiston verkkosivut: keskustelupuisto.fi
- Raumalaiset kertovat näkemyksiään Keskustelupuisto-projektista videoilla Lönnströmin taidemuseon YouTube-kanavalla
- Lönnströmin taidemuseon verkkosivut: lonnstrominmuseot.fi/keskustelupuisto/kalliokatu (Arkistoitu – Internet Archive)
- Kuvaja, Sini, 150 000 eurolla taidetta: Puisto muuttuu pelaten, Satakunnan Kansa, 12.12.2017.
- Kuvaja, Sini, Löytyykö yhteinen ja sopuisa näkemys, Aamulehti, 13.12.2017.
- Anttila, Maarit, Yhteisöpuisto tehdään Raumalla, mutta paikka on vielä avoin, Länsi-Suomi, 28.2.2018.
- Anttila, Maarit, Jättömaalta löytyi paikka yhteisöpuistolle, Länsi-Suomi, 14.6.2018.
- Suni, Kari, Taidepuistolle haetaan tekijöitä Raumalla, Satakunnan Kansa, 14.6.2018.
- Kuvaja, Sini, Pelin askelmin syntyy ainutlaatuinen puisto, Satakunnan Kansa, 3.3.2019.
- Helkelä, Elina, Kalliokadun varteen rakentuu puisto yhteistyöllä ja keskustellen, Länsi-Suomi, 28.2.2019.
- Anttila, Maarit, Kohta pelataan!, Länsi-Suomi, 18.4.2019.
- Anttila, Maarit, Yhteisöpuisto rakentuu siirto siirrolta, Länsi-Suomi, 31.8.2019.
- Anttila, Maarit, Keskustelupuisto sai kulkureitit, Länsi-Suomi, 4.4.2020.
- Anttila, Maarit, Keskustelupuistossa alkoi loppuspurtti: tulossa vielä muun muassa kepparitalli, Länsi-Suomi, 3.7.2020.