Keskustelun periaatteet
Keskustelun periaatteet eli keskustelumaksiimit (engl. maxims of conversation) esitti englantilainen kielifilosofi Herbert Paul Grice luentosarjassaan Logic and Conversation vuonna 1967.[1] Keskustelun periaatteiden tutkimus kuuluu kielitieteellisen pragmatiikan alaan.
Keskustelun neljä periaatetta muokkaa
Keskustelun periaatteet ovat seuraavat:
- Määrän periaatteen mukaan puhuja ei saa kertoa liikaa eikä liian vähän.
- Laadun periaatteen mukaan puhuja ei saa esittää sellaista, mitä itse pitää vääränä tai mille ei ole riittäviä perusteita.
- Yhtenäisyyden periaate tarkoittaa, että puhujan pitää pysyä asiassa.
- Tavan periaatteen mukaan puhujan on pyrittävä selkeyteen ja vältettävä epäselvyyksiä, moniselitteisyyttä ja -sanaisuutta.[2]
Keskustelumaksiimit ovat periaatteita, joita kuulija olettaa puhujan noudattavan, ja kuulija tekee niiden pohjalta päätelmiä (engl. implicature).
Gricen periaatteista jotkin maksiimit periaatteessa jo sisältyvät muihin. Määrän ja laadun maksiimi lienevät tärkeimmät.
Epäsuoran kielenkäytön analyysi muokkaa
Gricen periaatteet sopivat analysoimaan erityisesti vihjailevaa, epäsuoraa kielenkäyttöä.
”Grice lähtee siitä, että jos puhuja A esittää puheenvuoron, joka ei kuulijan mielestä tunnu sopivan tilanteeseen vaan rikkoo jotakin keskustelumaksiimia esim. puhumalla liikaa tai esittämällä ilmeisen epätotuuden, hän tällä silmiinpistävällä käytöksellään pyrkiikin esittämään jotakin muuta kuin hänen sanomansa kirjaimellisessa, konventionaalisessa merkityssisällössä on esillä.”[3]
Jo pelkästään äänensävy ja intonaatio voivat osoittaa esimerkiksi lauseessa ”Oletpas sinä etevä”, että puhuja tarkoittaa päinvastaista.
Kaksi vaikutustapaa muokkaa
Keskustelun periaatteilla on kaksi tärkeää vaikutustapaa. Ensiksikin periaatteita voidaan "noudattaa" (engl. observe) olettamalla, että semanttisesti mielettömän lausuman taustana on mielekäs sisältö.
- A, ohikulkijalle: ”Meiltä on päässyt bensiini loppumaan.”
- B: ”Tuolla on huoltoasema kulman takana.”[4]
Tässä B:n lausuma implikoi eli sisältää, että A voi hankkia polttoainetta huoltoasemalta. A voi käsittää B:n lausuman vain jos hän olettaa, että B pysyy asiassa eikä ole vaihtanut puheenaihetta.
Toiseksi periaatteita voidaan pitää pilkkanaan tai riistää (engl. exploit), kuten Grice sanoi. Tällöin pystytään sanomaan enemmän kuin tarkoitetaan. Kysymys on siis odotusten pettämisestä. Stephen C. Levinson havainnollistaa ilmiötä seuraavasti:
”– – jos on olemassa jokin konventio C, että tilanteessa Y on suoritettava toimi A, niin silloin kun joku suorittaakin toimen B tilanteessa Y tai toimen A mutta tilanteessa Z, ei toimijan katsota yksinkertaisesti rikkoneen konventiota C ja tuottaneen hölynpölyä. Yksilön katsotaan pikemminkin riistäneen konventioita, jotta hän olisi pystynyt välittämään jonkin oleellisen lisäviestin.”[5]
Tässä rikotaan laadun periaatetta:
- A: ”Opettaja, eikös Teheran ole Turkissa?”
- B: ”Ja Helsinki taitaa olla Armeniassa.”
B:n lausuma vihjaa, että A on absurdilla tavalla väärässä.
D rikkoo seuraavassa tavan maksiimia:
- C: ”Rouva Jussila on kyllä yksi pahuksen suunsoittaja, vai mitä?”
- D: ”Öh... on muuten aika lämmin ilma, vaikka on vasta maaliskuu.”
D voi koettaa sanoa: ”Hei varo vähän, poika Jussila seisoo selkäsi takana!”
Määrän maksiimin rikkomista kuvaa seuraava esimerkki:
”Hermostunut, siivoava äiti sanoo sohvassa viruvalle pojankoltiaiselleen: ’Voisitko yrittää siirtää itseäsi siitä sohvasta.’ Olisi riittänyt vain esittää kehotus poissiirtymisestä. Äiti on lisännyt verbin yrittää, minkä avulla hän vihjaa esim., että poika on sietämättömän laiska.”[6]
Tautologiat muokkaa
Logiikassa nimitetään tautologioiksi ilmauksia, jotka muotonsa vuoksi ovat välttämättä tosia, kuten esimerkiksi p ∨ ~p; p → p; ∀x(S(x) → S(x)) ja p = ~~p. Tämänmuotoisilla lausumilla ei periaatteessa voida viestiä mitään, mutta oikeissa tilanteissa ne pitävät pilkkanaan määrän maksiimia ja kykenevät siksi viestimään.[7]
- Sota on sotaa (∀x(S(x) → S(x))).
Tämä saattaisi merkitä: ”Sodissa tapahtuu aina kauheita asioita, se kuuluu asian luonteeseen, joten ei auta itkeä tätä nimenomaista onnettomuutta.”
- Joko Jussi tulee tai hän ei tule (p ∨ ~p).
Tämä saattaisi merkitä: ”Ei kannata huolehtia Jussin tulosta, koska me emme voi vaikuttaa siihen mitenkään.”
- Jos hän tekee sen, niin hän tekee sen (p → p).
Tämä voisi tarkoittaa: ”Se ei meitä liikuta.”
Myös kaksinkertainen kielto tuo kieli-ilmaukseen lisämerkitystä. Se on mahdollista ei tarkoita sävyltään aivan samaa kuin Se ei ole mahdotonta. Logiikassa p on = ~~p.
Arvostelua muokkaa
Gricen maksiimeja on arvosteltu siitä, että ne edustavat liikaa toiveajattelun maailmaa ja rationaalisuutta. Kaikissa viestintätilanteissa osallistujilla ei välttämättä ole yhteistä päämäärää, ja jos ihmiset eivät tiedä tarpeeksi toisistaan (jos he ovat esimerkiksi eri kulttuureista), he eivät voi noudattaa maksiimeja. Viestijät eivät välttämättä myöskään ole yhteistyöhaluisia.[8]
Lähteet muokkaa
- ↑ Grice 1991 [1968].
- ↑ Grice 1991 [1968]: 308.
- ↑ Hakulinen–Karlsson 1988: 294.
- ↑ Tämä ja seuraavat esimerkit Levinsonin 1983: 104–111 mukaan.
- ↑ Levinson 1983: 26.
- ↑ Hakulinen–Karlsson 1988: 295. Ks. lisäesimerkkejä täältä.
- ↑ Grice 1991 [1968]: 311.
- ↑ Apul.prof. Jyrki Kalliokosken luento ”Kulttuurienvälisen kommunikaation pragmatiikkaa” Helsingin yliopistossa 20.9.1995.
Kirjallisuutta muokkaa
- Grice, H. P. 1991: Logic and Conversation. [1968.] — Pragmatics: a reader (toim. Steven Davis), s. 305–315. Oxford: University Press.
- Hakulinen, Auli — Karlsson, Fred 1988: Nykysuomen lauseoppia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 350. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. [1979.]
- Iisa, K. – Kankaanpää, S. – Piehl, A. 1999: Tekstintekijän käsikirja. Jyväskylä: Gummerus.
- Levinson, Stephen C. 1983: Pragmatics. Cambridge: University Press.