Keskustelu:Vizor

Viimeisin kommentti: 10 vuotta sitten käyttäjältä Kheino aiheessa Kaikki kotona

Monia tunnettuja televisio-ohjelmia näkyisi tosiaan tuottaneen [1] (kyllä, Megavisa oli varsin suosittu visailuohjelma 1990-luvun alussa), että nykyinen roskitusperuste on hieman erikoinen. Näyttäisi olevan myös TV Viiden perustajayhtiö (vuoden 2004 uutisessaan Hesari kirjoittaa myös "Vizor on nykyisten independent-yhtiöiden veteraaneja, joka perustettiin 1980-luvun lopulla). --Nironen 7. helmikuuta 2010 kello 12.43 (EET) Lisäys: Vanhaa kunnon Kolmosvisaakin näyttäisi artikkelissa jo mainittujen ohella tuottaneen [2]. --Nironen 7. helmikuuta 2010 kello 12.55 (EET)Vastaa

Muutin roskamerkinnän merkittävyyden kyseenalaistukseksi. --Quadriplegia 7. helmikuuta 2010 kello 12.45 (EET)Vastaa
Vizor on selkeästi merkittävä. Olenkin ihmetellyt, kun artikkelia ei aikaisemmin ole ollut. --Otrfan 7. helmikuuta 2010 kello 12.46 (EET)Vastaa
Olipa hyvä, että asia tarkistettiin. Itse en Googlella mitään merkittävyyttä tukevaa löytänyt, ja koska käyttäjä oli luonut toisenkin mainosmaisen artikkelin, tein roska merkinnän. --Nro92 7. helmikuuta 2010 kello 12.55 (EET)Vastaa
Vizor on tosiaankin TV-viisi / The Voice kanavan perustaja, eli ensimmäinen digiTV-toimija perinteisten mediayhtiöiden ulkopuolella. Rahoituksen puutteessa Vizor myi kanavan kansainväliselle SBS-Broadcastingille. Vizorin linkki Wikipediassa on myös Megavisa. Kommentin jätti 88.114.252.90 (keskustelu – muokkaukset)
Rohkenin poistaa merkittävyysmallineen, koska mielestäni alkuperäinen roskamerkintä oli selvä vahinko. --Quadriplegia 7. helmikuuta 2010 kello 15.55 (EET)Vastaa

Kaikki kotona muokkaa

Kaikki kotona -linkki viittaa eri tv-sarjaan kuin Vizorin tuottamaan Kaikki kotona -sarjaan. Vizorin Kaikki kotona oli liveyleisön edessä nauhoitettu komediasarja, joka oli "interaktiivinen" (muistaakseni katsojat saivat äänestää parista vaihtoehdosta, miten sarja jatkuu). Ohjaus oli Vesa Vierikko ja pääosissa ainakin Mikko Kivinen. Tarkempaa infoa ei mulla ole, nämä on muistikuvia. Pitäisikö linkki siis poistaa ja/tai tehdä rinnakkainen Kaikki kotona -sivu? --Kheino 12. kesäkuuta 2013 kello 22.20 (EET)Vastaa

Päivitin: Vizorin Kaikki kotona sarjan nimi on "Kaikki kotona?" ([3]) ja eri kuin TV2:n sarja, johon linkki virheellisesti viittasi. Infoa sarjasta ei tunnu olevan juuri muuta kuin tuo imdb:n sivu. --Kheino (keskustelu) 14. kesäkuuta 2013 kello 10.42 (EEST)Vastaa
Palaa sivulle ”Vizor”.