Keskustelu:Väinö Strömberg

Viimeisin kommentti: 12 vuotta sitten käyttäjältä Risukarhi

Murhaaja voinee olla vain tuomion saanut ja artikkelissa ei tietoa sotarikossyytteen nostosta. Lisäksi lähde pitänee tarkastaa, koska toista tekijää ei mainita.--Phiitola 8. joulukuuta 2011 kello 15.07 (EET)Vastaa

On syytä huomioida, että Luokka:Sotarikoksista syytetyt on niin laveasti rajattu, että artikkeli voisi kuitenkin kuulua sinne. Yleensä ottaen tällaiset tapaukset on kai Wikipediassa laitettu kyseiseen luokkaan eikä Murhaajat-luokkaan (siis olettaen, että tieto murhasta nyt yleensä on faktaa). --Risukarhi 8. joulukuuta 2011 kello 15.11 (EET)Vastaa
Luokan nimen voi nähdäkseni ymmärtää myös siten, että syytös on esitetty historiankirjoituksessa eikä oikeudessa.--Kaikenlaisia 8. joulukuuta 2011 kello 15.12 (EET)Vastaa
Luokan määritystä on nimen omaan julkisen tulkinnan osalta pyydetty parannettavaksi eli ennen sen toteuttamista en siihen luokkaan lisäisi "epämääräisyyksiä". Toisaalta sodan päätyttyä sotarikoksen mahdollisuus lakannee ja siirrytään normaalin siviilioikeuden piiriin.--Phiitola 8. joulukuuta 2011 kello 15.29 (EET)Vastaa
Kyseinen luokka on kyllä surkeasti rajattu, mutta jokin luokka täytyy olla sellaisille sotarikollisiksi jälkeenpäin todetuille, joita ei ole koskaan saatu oikeuden eteen. Sisällissodan osalta olisi mielenkiintoista tietää, millä päivämäärällä Suomi lakkasi virallisesti olemasta sotatilassa (jolloin "siirryttäisiin siviilioikeuden piiriin"). Taistelujen taukoaminenhan on eri asia. Sisällissotien yhteydessä ei yleensä taida olla rauhan solmimista tms. sodan päättävää tapahtumaa, joten mahdotonta sanoa missä se ajallinen raja sotarikollisuuden ja "tavallisen murhaajuuden" välillä menee. Tähän liittyen on muuten myös hyvä muistaa, että valtionhoitaja Mannerheim taisi joulukuussa 1918 antaa asetuksella määräyksen, että valkoisen puolen sotilaiden tekemistä rikoksista ei tulla nostamaan syytteitä. --Risukarhi 8. joulukuuta 2011 kello 15.37 (EET)Vastaa
Artikkeliin tehty lisäys ei sijoita tapahtumaa ajallisesti mitenkään eikä siinä viitata sotarikokseen eli sotarikos nimikkeenä on käytetyn lähteen tulkintaa, joka rinnastettanee uudeksi tutkimukseksi.--Phiitola 8. joulukuuta 2011 kello 18.13 (EET)Vastaa
Pointtini oli lähinnä se, että vuoden 1918 valkoinen terrori voitaisiin rajanvedon mahdottomuuden vuoksi määritellä kategorisesti sotarikoksiksi, kun kyse on kuitenkin sotilaiden suorittamista siviileiden tai aseettomien vihollisvankien teloituksista. Tietysti voitaisiin tehdä myös ihan oma luokka Vuoden 1918 valkoiseen terroriin syyllistyneet ja Vuoden 1918 punaiseen terroriin syyllistyneet. Tällöin ei tarvitsisi pohtia tuota mahdotonta rajanvetoa. --Risukarhi 8. joulukuuta 2011 kello 18.23 (EET)Vastaa
Palaa sivulle ”Väinö Strömberg”.