Keskustelu:Rahapolitiikka

Viimeisin kommentti: 7 vuotta sitten käyttäjältä Jippe

Tein artikkeliin tänään jonkin verran lisäyksiä varsinkin laajentaakseni historiallista näkökulmaa ja selittääkseni Suomen valtion euroaikaa edeltänyttä valuuttakurssipolitiikkaa.

Tekstin laajentamista enemmän pyrin kuitenkin jäsentelyn selkeyttämiseen ja perusasioitten esittämiseen yleistajuisemmassa muodossa, paikoittaisia toistojakaan kaihtamatta. Näin siksi, että itse koen talouspolitiikan lukioyleissivistyksen avullakin melko vaikeasti hahmotettavaksi aiheeksi, johon yhteiskunnallisesti vähänkin valveutuneen ihmisen tulisi voida perehtyä.

Epäilen, että pääkappaleen ”Rahapolitiikan välineistä” ja sen alakappaleen ”Rahapolitiikan transmissio” välillä on tarpeetonta päällekkäisyyttä, mutta en ymmärrä aihetta tarpeeksi hyvin, jotta uskaltaisin muokata niitä enempää.

Minut innoitti muokkaukseeni Sixten Korkmanin kirja ”Väärää talouspolitiikkaa”. Halusin painaa mieleeni ja selkiyttää itselleni joitakin sen sisältämiä väittämiä ja käsitteitä. Kirja on verraten selkeä ja vaikuttaa maltillisesti kirjoitetulta, mutta uskon, että tämän artikkelin päälähteeksi olisi olemassa parempiakin teoksia. Lähteitä ja viitteitä tarvittaisiin joka tapauksessa tuntuvasti lisää.

Jippe (keskustelu) 9. marraskuuta 2016 kello 16.39 (EET)Vastaa

Palaa sivulle ”Rahapolitiikka”.