Keskustelu:Paaviuden historia

Tämä artikkeli on valittu hyväksi artikkeliksi.
Artikkelin äänestys on arkistoitu.
Tätä sivua ehdotettiin suositelluksi artikkeliksi, mutta ehdotus kaatui.
Artikkelin suositellut artikkelit -äänestys on arkistoitu.

Paavius vanhimpana instituutiona muokkaa

Paavius on kristinuskon ainoa instituutio, jonka historia ulottuu Rooman valtakuntaan ja samalla se on kristinuskon vanhin jatkuvasti oleva instituutio.

Nähdäkseni tämä väite ei voi pitää paikkaansa, vaikka sille onkin esitetty lähteeksi teosta "Ihmistä suurempi". Onhan ainakin diakonin virka mainittu jo Uudessa testamentissa, ja jossei diakonaatti ole instituutio, mikä sitten? Samoin useat hiippakunnat ja kaikki patriarkaatit juontavat juurensa aina Rooman valtakuntaan. Näiden keskinäinen ikäjärjestyt on puolestaan kyseenalainen. Jos Pietarin katsotaan olleen Rooman ensimmäinen piispa, ajatuksessa on jotain järkeä, mutta tällöinkin voi epäillä, että idän piispanistuinten joukossa on aivan yhtä vanhoja. Nämä yritetään ilmeisesti sulkea pois viittaamalla jatkuvuuteen, sillä idän piispanistuimet ovat kärsineet voimakkaasti siitä, että aluetta hallitsevat muslimit. Korvaan lauseen neutraalimmalla, hiukan Eusebiuksen kirkkohistorialta maistuvalla muodolla:

Rooman piispanvirka juontaa juurensa jo apostolien sukupolven ajalta Rooman valtakunnasta.

--M. Porcius Cato 5. tammikuuta 2007 kello 11.54 (UTC)

Artikkelin arkistoitu vertaisarviointi muokkaa

Artikkeli oli vertaisarvioinnissa 6. tammikuuta - 23. tammikuuta 2007

Paaviuden historia muokkaa

Lähes kokonaan itse kirjoittamani artikkeli, josta toivoisin suositeltua. 1900-luvun paaveista kirjoittaminen on vielä kesken, mutta muuten alkaa minusta näyttää aika laadukkaalta... Lähteitä tulee vielä jonkin verran lisää, eli ne eivät jää nykyiselle tasolleen. Lähden muuten lähipäivinä viikoksi lomalle, joten en voi vastailla esitettyihin kommentteihin, mutta palattuani lomalta lukisin kiitollisena erilaisia kommentteja artikkelista. --Green Bonsai 6. tammikuuta 2007 kello 17.54 (UTC)

Olen nyt lisännyt tietoja nykyajan paaveiseta ja se osuus alkaa olla jo valmis. Kuulisin mielelläni kommentteja artikkelista. --Green Bonsai 7. tammikuuta 2007 kello 11.33 (UTC)

Artikkeli on pitkä ja näyttää laadukkaalta. En oikein keksi mitään valitettavaa, mutta jos jostain pitää, niin siitä, että lähteet on aika yksipuoliset eli suurin osa on peräisin vain yhdestä kirjasta. --Velma 7. tammikuuta 2007 kello 14.13 (UTC)

Olen itsekin huomioinut tuon puutteen. Lähden 8. tammikuuta viikon kestävälle lomalle, mutta sieltä palattuani aion käydä kirjastossa lainaamassa aiheeseen liittyvää kirjallisuutta voidakseni käyttää artikkelissa monipuolisempia lähteitä. --Green Bonsai 7. tammikuuta 2007 kello 17.13 (UTC)
Artikkeli ajautuu välillä otsikkonsa kannalta epäolennaisiin tai turhan pikkutarkkoihin tietoihin, jotka tulisi mieluummin esittää muissa artikkeleissa. Tällaisia asioita ovat nimettyjen paavien henkilökuvaukset ja paavinvaalin kulku. Artikkelissa tulisi keskittyä paavillisen vallan historiaan, johon kertomukset loppupään paavien aikaansaannoksista sopivat mainiosti. Muut tiedot yksittäisistä paaveista jääköön paavin nimiartikkelin kerrottaviksi, tai 1800-luvun paaviuden historiasta voi tehdä oman artikkelin. Lähteitä on niukasti, vaikkakin Ihmistä suurempi lienee luotettava. Toivoisin artikkeliin runsaasti lähteitä ja lisää näkökantoja toisten teosten kautta, sekä katolisen että protestanttisen kirkon piiristä (ja tietysti neutraaleja lähteitä, jos sellaiseksi voi tässä tapauksessa mitään teosta sanoa). Eräs silmäänpistänyt lähdemerkinnän paikka oli väite Johannes Paavali II:n suorittamista manauksista. Suurin puute artikkelissa on paavillisen vallan alun käsittely, joka vain mainitsee Rooman piispan ja muiden suurten piispojen välillä olleen jännitteen. Paavinistuimen perustamisesta kannattaisi kirjottaa pääartikkeli erikseen, tavaraa riittää yllin kyllin ensimmäisiltä vuosisadoilta. --Mvp 8. tammikuuta 2007 kello 20.40 (UTC)
Palaa sivulle ”Paaviuden historia”.