Keskustelu:Monica Iozzi

Viimeisin kommentti: 12 vuotta sitten käyttäjältä Piisamson

Oli merkitty epämerkittäväksi roskaksi, mutta ajattelin silti kyseenalaistaa ensin. Näyttelijänura koostuu siis kokonaisuudessaan 24 jaksosta en:Custe o Que Custar -nimisessä brassien viihdeohjelmassa.-Henswick 7. tammikuuta 2012 kello 10.34 (EET)Vastaa

Kyse ei ole varsinaisesti näyttelemisestä. CQC on, no, sanoisiko nyt humoristinen ajankohtaisohjelma, jossa Iozzi on toimittajana ja haastattelijana, voisi verrata vaikkapa YleLeaksiin, vaikka siinä ei varsinaisia haastateltavia olekaan. -- Piisamson 8. tammikuuta 2012 kello 15.51 (EET)Vastaa
Näyttelijänura on näemmä alkanut ensin yliopistosta, josta Iozzi on valmistunut näyttämötaiteen / esittävän taiteen alalta, sitten jatkunut teatterissa ja nyt hän on ollut syyskuusta 2009 kiinnitettynä CQC-ohjelmaan - jota on esitetty 40 jaksoa vuodessa, mutta IMDb:n jaksolistaus loppuu jostain syystä vuoden 2010 ensimmäiseen jaksoon. Jos Iozzi on esiintynyt jokaisessa jaksossa sen jälkeen kun hän tuli ohjelmaan, hän on esiintynyt yli 100 jaksossa. Eli: merkittävä. -- Piisamson 10. tammikuuta 2012 kello 17.13 (EET)Vastaa

CQC on palkittu ja ilmeisen suosittu ohjelma, jota esitetään Brasilian neljänneksi suurimmalla televisiokanavalla, joten kaipa ohjelman vakioesiintyjä on merkittävä. -- Piisamson 10. tammikuuta 2012 kello 01.50 (EET)Vastaa

Saattaa olla, en juurikaan katsele Brasilian televisiota kieliongelman takia. Jos tämä on tarkoitus säilyttää, niin voisi artikkelissa olla pari sanaa suomeksikin siitä ohjelmasta. -Htm 10. tammikuuta 2012 kello 07.35 (EET)Vastaa

Kannattaa huomata, että kaikki erikieliset artikkelit ovat käyttäjän Wjalves tekemiä. Kyseessä on siis maailmanlaajuisesti yhden henkilön mielipide, että kyseinen "näyttelijä" on merkittävä. --J 10. tammikuuta 2012 kello 12.36 (EET)Vastaa

Höps. Portugalinkielinen artikkeli on vuodelta 2009, ja käyttäjä Wjalves on ollut aktiivinen pt-wikissä vasta vuodesta 2011 eikä tuolloinkaan aloittanut muokkaamalla Iozzin artikkelia, vaan yleisesti televisio- ja media-aiheista. Käyttäjä näkyy luoneen ainakin en-wikiin artikkeleita myös muista brassi-tv-aiheista. Totta toki on, että iw-linkkien määrä ei kerro aiheen merkittävyydestä mitään. -- Piisamson 10. tammikuuta 2012 kello 12.49 (EET)Vastaa
Kaikki muut kuin portugalinkielinen ovat kyseisen käyttäjän tekemiä, portugalilainen jonkun ip:n. Sillä mitä muita artikkeleita on muokannut, ei kai ole mitään merkitystä aiheen merkittävyydelle. --J 10. tammikuuta 2012 kello 13.17 (EET)Vastaa
Ei myöskään sillä, kuka artikkelin on luonut. Iivarius 10. tammikuuta 2012 kello 13.25 (EET)Vastaa
Pt-wikin artikkelia on muokannut 53 uniikkia käyttäjää, joista kukaan ei nähdäkseni ole kyseenalaistanut artikkelin merkittävyyttä. Kyse ei siis ole yksittäisen käyttäjän mielipiteestä kuten väitit. -- Piisamson 10. tammikuuta 2012 kello 16.56 (EET)Vastaa
Hienoa deletionismipopulismiretoriikkaa <3 Iivarius 10. tammikuuta 2012 kello 12.52 (EET)Vastaa
Palaa sivulle ”Monica Iozzi”.