Keskustelu:Liike Nyt

Viimeisin kommentti: 2 kuukautta sitten käyttäjältä Matthäus Gehägeberg aiheessa Puolueen nimiasu

Merkittävyys ja NPOV? muokkaa

Aihe on enemmän kuin kuuma, koska "Liike Nyt" on julkistettu vain nelisen tuntia sitten. Siksi heti herääkin kysymyksiä, että kellä on ollut takataskussaan 21.4.2018 klo 11:25 useilla lähdeviitteillä varusteltu laajahko artikkeli jonka on voinut iskeä lähes sellaisenaan Wikipediaan, noin tunti televisio-ohjelman jälkeen jossa liikkeestä julkisuuteen kerrottiin? Tai siis tietysti käyttäjä Communautairella, mutta mikä on hänen suhteensa "Liike Nytiin"? Tietenkin heittelen tässä epäilyjä ilmaan ilman sen kummempia todisteita niiden tueksi ja Communautairella on toki pitkä lista muutakin Wikipedia-historiaa, mutta kun ottaa huomioon, että liikkeen perustajissa on julkisuudenhallinnan ja media-alan ammattilaisia niin näissä kannattaa olla tarkkana. Etenkin kun artikkeli nykyisellään tuntuu tekevän "Liike Nytistä" aika paljon isomman ja hienomman jutun kuin se onkaan. Voiko "kansanliikkeeksi" kutsua muutaman julkisuudenhenkilön ja yhden kansanedustajan julkisuustempausta?

Tietysti sitten onkin kysyttävä, että miten tämä on mitenkään merkittävä omana artikkelinaan? "Kansanliikkeellä" ei ole mitään erityisiä saavutuksia eikä mitään toimintaa paitsi että se on tällä päivämäärällä perustettu. Sen perustamiseen ei sinänsä liity mitään suurempaa dramatiikkaa mitä ei liittyisi myös Hjallis Harkimon kansanedustajauraan. Liittäisin itse tämän toistaiseksi Harkimo-artikkelin sivujuonteeksi ja taidan kohta liittää tähän ainakin merkittävyys-mallineen, kunhan avasin tämän keskustelun valmiiksi. :) JJohannes (keskustelu) 21. huhtikuuta 2018 kello 14.08 (EEST)Vastaa

Mielestäni on pelkästään sen laajan mediahuomion sekä sen aiheuttaman yhteiskunnallisen keskustelun vuoksi merkittävä aihe, joka kuuluu wikipediaan ja josta tulee olla avointa ja riippumatonta tietoa saatavilla. Siinä missä muutkin poliittiset liikkeet. Tämä ei myöskään kuulu Harkimon tai Jungnerin omaan henkilökohtaiseen historiaan. Kuten huomaat, kaikki tieto on lähteistetty julkisista medialähteistä eikä mistään omasta taikapankista. Minulla ei ole sidonnaisuuksia kyseiseen liikkeeseen vaan olen enemmänkin puhtaasti aiheesta kiinnostunut. Mikäli taas kritiikkisi koskee sanavalintoja, niin tämä alusta on siitä hieno että niitä voi korjata tai ehdottaa korjattavaksi sen sijaan että tieto halutaan hävittää. --Communautaire (keskustelu) 21. huhtikuuta 2018 kello 14.33 (EEST)Vastaa
Ja toisekseen on hyvin poliittinen valinta alkaa wikipediassa keskustelemaan siitä kuinka hieno juttu asia on. Se ei ole tämän alustan tehtävä. Minä en sille voi mitään, jos sinua tai muita ei kiinnosta kirjoitella muista liikkeistä ja aiheista sen enempää että niistäkin olisi "hienoja artikkeleja". Ei muuta kuin kirjoittelemaan, mutta tuo sisältöhän on lähinnä vain kateutta että artikkelia olisi kirjoitettu jotenkin "paremmin kuin se ansaitsee". Naurettavaa. Tietoa on aikas paljon helpompi etsiä silloin kun se on ajankohtaista kuin alkaa uutisarkistoista etsimään. --Communautaire (keskustelu) 21. huhtikuuta 2018 kello 14.57 (EEST)Vastaa
Aihe on mielestäni merkittävä. Onhan tämä ollut valtakunnallisen politiikan ykkösuutinen jo noin viikon verran. Juuri siksi siitä on voitu kirjoittaa "useilla lähdeviitteillä varusteltu laajahko artikkeli". Tosin itsenäisiä lähteitä olisi tarjolla paljon enemmän kuin artikkelissa nykyisellään on. Toivottavasti liikkeen oma nettisivu lähteenä tullaan korvaamaan pitkälti uutislähteillä kun artikkelia kehitetään. Myöskään artikkelin luontiajankohta ei yllätä. On jo viikon ollut tiedossa että Hjallis esiintyy lauantain Ykkösaamussa ja kertoo silloin liikkeestä lisää; politiikasta kiinnostuneena varasin aikaa ohjelman katsomiseen myös itse. Finnusertop (keskustelu) 21. huhtikuuta 2018 kello 16.56 (EEST)Vastaa
"Satunnainen artikkeli" -toiminnolla löysin minuutissa useita vähemmän merkittäviä artikkeleita, joiden Wikipedia-olemassaoloa ei ole kyseenalaistettu: 1, 2, 3. Jos nuo mahtuvat tänne, kyllä mahtuu tämäkin, josta sentään on uutisoitu laajasti mediassa. --Jaakko Sivonen (keskustelu) 21. huhtikuuta 2018 kello 17.36 (EEST)Vastaa
Eiköhän poliittisille liikkeille yleensä ole merkittävyysrajana pidetty puolueen rekisteröimistä. Sitä odotellessa pois. --MiPe (wikinät) 21. huhtikuuta 2018 kello 18.09 (EEST)Vastaa
Kuten MiPe. --Otrfan (keskustelu) 21. huhtikuuta 2018 kello 18.11 (EEST)Vastaa
Jos poliittinen liike saa syntyessään niin paljon julkisuutta kuin tämä, siitä voi olla oma artikkeli. Viestinnän ammattilaiset osaavat pitää pöhinää käynnissä, vaikka se sitten mätkähtäisi mahalleen. Toisaalta joku jo ennakoi (en löydä kuka), että liike muuntuu puolueeksi ostamalla taannoin hiipuneen liberaalipuolueen kodikseen. --Abc10 (keskustelu) 21. huhtikuuta 2018 kello 18.58 (EEST)Vastaa
Ei ole ollut, ainakaan jos tätä luokkaa katsoo. Sinänsä tosi hölmö edellytys, että ainoa wikimerkittävä politiikka tapahtuisi puolueissa. --Communautaire (keskustelu) 21. huhtikuuta 2018 kello 20.30 (EEST)Vastaa
Liberasta, joka käsittääkseni muistuttaa linjauksiltaan jokseenkin tätä puljua, on myös artikkeli, vaikka se ei ole rekisteröity puolue. --Jaakko Sivonen (keskustelu) 21. huhtikuuta 2018 kello 20.58 (EEST)Vastaa

  Säilytettävä Huomattavan laaja käsittely riippumattomissa lähteissä.-–Mahlainen (keskustelu) 22. huhtikuuta 2018 kello 09.54 (EEST)Vastaa

Se johtuu siitä, että kyseessä on uutinen. Tämän päivän säätäkin käsitellään huomattavan laajasti riippumattomissa lähteissä ja sille on jopa erikseen omistettuja televisio-ohjelmia, mutta ei se silti merkittävyyteen riitä. --Otrfan (keskustelu) 22. huhtikuuta 2018 kello 10.04 (EEST)Vastaa
Tämän päivän säästäkin on wikipedia-artikkeli, kun saivartelemaan ruvetaan: Pilvi. --Communautaire (keskustelu) 22. huhtikuuta 2018 kello 12.08 (EEST)Vastaa
Merkittävyyskynnys ylittyy mielestäni kaikkien eduskuntaryhmien hajoamisen kohdalla. Vielä ei ole tiedossa, jääkö tämä pysyvämmäksi ilmiöksi, mutta se ei vaikuta asiaan. On tätä kovasti käsitelty eikä Wikipedia-artikkelin olemassaolo tee siitä sen kiinnostavampaa ellei sitten merkittävyyskeskustelun vuoksi. --Höyhens (keskustelu) 23. huhtikuuta 2018 kello 11.35 (EEST)Vastaa

Säilytetään. – ComradeUranium (keskustelu) 23. huhtikuuta 2018 kello 22.23 (EEST)Vastaa

Säilytetään. Merkittävä tempaus. --Hartz (keskustelu) 24. huhtikuuta 2018 kello 06.51 (EEST)Vastaa

Tämän voi ehkä poistaa sitten puolen vuoden päästä, kun asia on unohtunut. --Esamatti1 (keskustelu) 24. huhtikuuta 2018 kello 10.22 (EEST)Vastaa
Kuolemattomia sanoja. --Abc10 (keskustelu) 7. tammikuuta 2019 kello 21.07 (EET)Vastaa

Artikkeli on liian vaikeaselkoinen muokkaa

Onko tämä puolue vai ei? Ja millä tavalla tämä "poliittinen liike" osallistuu eduskuntavaaleihin? Nykyisellään artikkeli herättää lukijassa enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Vaaleja käsittelevässä artikkelissa Eduskuntavaalit 2019 ainoa maininta tästä on että Lohela ei asetu ehdolle. --Hartz (keskustelu) 8. maaliskuuta 2019 kello 15.43 (EET)Vastaa

Tänne on tietysti helppo kirjoittaa kysymyksiä ja jättää Googlen käyttö toisten vaivaksi, mutta suosittelen sitä seuraavan kerran. Noin 10 sekuntia kesti löytää hakusanoilla liike nyt ei ole puolue tämä, jossa vastataan kysymyksiisi. --Abc10 (keskustelu) 8. maaliskuuta 2019 kello 18.53 (EET)Vastaa

Puolueen nimiasu muokkaa

Kotimaisten kielten keskus suositteli aluksi puolueesta käytettävän käyttönimeä (eli sitä mikä kirjoitetaan pienellä) nyt-liike. Myöhemmin Suomen kielen lautakunta päivitti suositusta niin, että puolueista, joille ei nimen rakenteen vuoksi ole mahdollista muodostaa sujuvaa käyttönimeä, käytettäisiin niiden virallista nimeä. Taivutusohje yhdelle esimerkkitapauksellekin annettiin: Liike Nyt -puolueessa tai arkisemmin Liike Nytissä. https://www.kotus.fi/kielitieto/nimisto/ajankohtaista_nimista/puolueiden_kayttonimet_tarkastelussa.35758.news --Matthäus Gehägeberg (keskustelu) 7. tammikuuta 2024 kello 16.46 (EET)Vastaa

Palaa sivulle ”Liike Nyt”.