Keskustelu:Katriina Huttunen

Viimeisin kommentti: 6 vuotta sitten käyttäjältä Urjanhai

Onkohan tällainen tavallinen kääntäjä merkittävä? Ei ainakaan artikkelin mukaan palkintoja tai mitään mikä tekisi merkittäväksi. Kirjan kirjoittaminen ei kai ole merkittävyysperuste vaan julkaiseminen. --Mtt.wiki (keskustelu) 3. huhtikuuta 2018 kello 13.30 (EEST)Vastaa

Ei ilmeisesti palkittu, mutta ollut kuitenkin palkintoehdokkaana, kuten artikkeliin nyt lisättykin. Medianäkyvyyttäkin ollut ihan hyvin, ensin Knausgård-suomennosten myötä (esim. Aamulehden [1] ja Suomen Kuvalehden [2] jutut) ja viime aikoina surullisissa merkeissä, hänen kirjoitettua tyttärensä kuolemasta esim. Imagessa (pitkä kansikuvajuttu [3]) ja Ylen sivuilla (linkki artikkelissa). Pitäisin wikimerkittävänä. --Nironen (keskustelu) 3. huhtikuuta 2018 kello 20.28 (EEST)Vastaa
Kirjasammon mukaan hän olisi julkaissut suomennoksia myös nimellä Katriina Savolainen, mutta en ole löytänyt kunnollista lähdettä mahdolliselle nimenmuutokselle. Joka tapauksessa näillä kahdella nimellä Fennicasta löytyy melko paljon suomennoksia, joten tuotannon laajuudenkin perusteella pitäisin merkittävänä. --Mlang.Finn (keskustelu) 3. huhtikuuta 2018 kello 22.30 (EEST)Vastaa

Säilytettävä Ei kysymystäkään merkittävyydestä. –Mahlainen (keskustelu) 4. huhtikuuta 2018 kello 23.22 (EEST)Vastaa

Onko tästä ennakkotapausta, ovatko Suomentajat merkittäviä? Olisko äänestyksen paikka? Korkki74 (keskustelu) 6. huhtikuuta 2018 kello 12.10 (EEST)Vastaa

Katsoisin merkittäväksi kuitenkin. --Höyhens (keskustelu) 6. huhtikuuta 2018 kello 18.10 (EEST)Vastaa

Jossain joskus nähnyt kommentin, että pitää olla palkittu että on merkittävä. TUotannon laajuus ei ole merkittävyysperuste, koska työkseen suomentava suomentaa monta kirjaa vuodessa. --Lehmäantilooppi (keskustelu) 6. huhtikuuta 2018 kello 18.44 (EEST)Vastaa
Minä taas olen joskus nähnyt ”jossakin” kommentin: ”Jos henkilöstä löytyy esimerkiksi laajasti lehtiartikkeleita, joissa kerrotaan hänen tärkeistä aikaansaannoksistaan, hän on myös Wikipediassa merkittävä.” --Mlang.Finn (keskustelu) 6. huhtikuuta 2018 kello 19.21 (EEST)Vastaa
Laatukin vaikutttaa, suomentaako pelkkiä Herttasarjoja vaiko myös merkittävää kaunokirjallisuutta.--Urjanhai (keskustelu) 7. huhtikuuta 2018 kello 13.31 (EEST)Vastaa
Palaa sivulle ”Katriina Huttunen”.