Keskustelu:Hyvän idea

Viimeisin kommentti: 1 vuosi sitten käyttäjältä Tomisti

Tuntuu oudolta, että sana Hyvän on tässä aina lainausmerkeissä. Käytetäänkö käsitettä suomenkielisessä kirjallisuudessa juuri näin? Aihetta tuntemattomana kuvittelisi, että jos jotain pitää lainausmerkkeihin laittaa, niin sitten koko käsite Hyvän idea. -176.72.81.149 25. tammikuuta 2023 kello 23.07 (EET)Vastaa

Tarkoitus on ilmaista, että kyseessä on idea (käsite) nimeltä ”Hyvä”. Ideoiden nimiä ilmaistaan suomenkielisessä kirjallisuudessa eri tavoin. Joskus näkee ainakin isoa alkukirjainta ja joskus taas lainausmerkkejä (muistaakseni esim. Holger Thesleffillä). Koska kyse on käsitteestä, ehkä yksinkertaiset lainausmerkit olisivatkin parhaat. Lainausmerkkien käytöllä (pelkän ison alkukirjaimen lisäksi) on tarkoitus korostaa sitä, että kyse on idean nimestä silloinkin, kun se esiintyy esimerkiksi lauseen alussa. Kirjallisuudessa ongelma ei ole yhtä suuri, mutta täällä voi käydä niinkin, että ajan kuluessa ensimmäinen hyvää tarkoittava kielenhuoltaja poistaa lainausmerkit, sitten toinen ison alkukirjaimen, ja sitten kolmas sotkee lauseen logiikan, niin ettei alkuperäisestä ajatuksesta ole enää mitään jäljellä. Tomisti (keskustelu) 26. tammikuuta 2023 kello 21.52 (EET)Vastaa
Palaa sivulle ”Hyvän idea”.