Keskustelu:Harmaa talous

Viimeisin kommentti: 11 vuotta sitten käyttäjältä 82.141.94.110 aiheessa 2010 tutkimus

Kehitysmaista muokkaa

Minusta lisäys kohdasta "Ensinnäkin kehitysmaissa "tavanomainen" taloudellinen toiminta pyrkii..." alkaen on yleistävää eikä ole täysin neutraalia. Jos yli 50% taloudesta on epävirallista, on turha sanoa että veroja joutuisi erityisesti välttelemään. Korruptio ei mielestäni kuulu aiheeseen. --JV 14. helmikuuta 2006 kello 16.26 (UTC)

Seuraavat tekstit on suoraan mainitusta lähteestä muokkaa

Tavat hankkia ja sijoittaa harmaata rahaa kuuluvat olennaisena osana talousrikoksiin. Talousrikoksiin liittyvien varojen siirrot ulkomaille ja rikollisten liiketoimet ulkomaalaisten yritysten sekä veroparatiisivaltioon perustettujen yritysten kanssa ovat lisääntyneet >Talousrikostutkinnan tila, työryhmän loppuraportti</ref>--Tom 30. syyskuuta 2008 kello 20.02 (EEST)Vastaa

Italiassa talousrikoksiksi luetaan myös niiden yhteyteen liittyvät muut rikokset, esimerkiksi kiristys. Italian mafian toiminnassa jopa palkkamurhat ovat arkipäivää[1]{{lähde tarkemmin|sivunro tai vähintään luku, sama pyyntö kaikkiin ko. reffeihin+mielellään isbn}}. Mafian keskeisissä selvittelyissä yleensä taustalla on talousrikollisuuden etupiirijaot [2]. Mafian toimia tutkii Italiassa talousrikoksiin ja harmaaseen talouteen erikoistunut viranomainen Guardia di Finanza[3].--Tom 30. syyskuuta 2008 kello 20.13 (EEST)Vastaa

Prostituutioon olennaisena osana liittyvä paritus, mutta myös prostituutio silloin kun verot jätetään maksamatta kuuluu talousrikostutkinnan piiriin [4]{{lähde tarkemmin|sivunro?}}.

Kiinassa luetaan vuoden 2008 maitojauhekandaali talousrikokseksi, joista maksimirangaistus on kuolemantuomio.{{lähde|aikaisemmin esitetty blogi ei käy lähteeksi}} --Tom 30. syyskuuta 2008 kello 20.20 (EEST)Vastaa

Niin, ja ne sivunumerot olivat...? Älä muuten lainaile tekstejä sanasta sanaan suoraan lähteestä, rikot äkkiä tekijänoikeutta. Kiina-kommnettiin esittämäsi lähde oli blogi, joka ei käy lähteeksi, joten tarvitaan uusi. Ja muista ne lähdetarkennukset. Terv. --Riisipuuro 1. lokakuuta 2008 kello 21.21 (EEST)--Vastaa
Keskustelusivullasi kerrot auliisti että mielelläsi vastaat lähdepyntöihini täällä artikkelin keskustelusivulla. Ole siis hyvä ja vastaa: mikä on sivunumero antamallesi lähteelle tuolle prostituutiosta ja parituksesta kertovallle kappaleelle. En löydä ko. sanoja raportin tekstistä kertaakaan. Et kai ole tahallisesti vääristellyt väittämällesi lähdettä? Kysymyksessä olisi törkeä vandaismi. Harrastamasi copyvio arveluttaa ja herättää kysymyksiä toimitko useinkin käytäntöjen vastaisesti.--Riisipuuro 2. lokakuuta 2008 kello 20.32 (EEST)--Vastaa

Viitteet muokkaa

  1. Saviano Roberto (2007) Gomorra. WSOY, Helsinki
  2. Saviano Roberto (2007) Gomorra. WSOY,Helsinki
  3. Saviano Roberto (2007) Gomorra. WSOY,Helsinki
  4. Talousrikostutkinnan tila, työryhmän loppuraportti

On se kumma muokkaa

Maailma on niin monimutkainen. Markkinavoimat ovat se, joka määrää. Kilpailutilanne edellyttää. Mitäpä sitä yksittäiset ihmiset silloin asialle voisivat. http://fifi.voima.fi/artikkeli/2011/kesakuu/muistio-kokoomus-ja-rkp-jarruttavat-harmaan-talouden-torjuntaa

2010 tutkimus muokkaa

Tuon tutkimuksen joitain tietoja on kiistetty Kauppalehdessä. Nähtävästi kyseisen tutkimuksen päätekijä Markku Hirvonen kirjoitti Kauppalehdessä jotain Suomen harmaasta taloudesta. Eräs professori kumosi suurimman osan väitteistä. Pitääpä katsoa tarkemmin mistä asiassa oli kysymys ja kuka tuo professori oli. 82.141.94.110 26. heinäkuuta 2012 kello 23.54 (EEST)Vastaa

Palaa sivulle ”Harmaa talous”.