Keskustelu:Felix Saarikoski

Viimeisin kommentti: 6 vuotta sitten käyttäjältä Ottilia Puttonen

Artikkeli antaa vaikutelman, että Felix olisi ollut Venäjää myötäilevä. Tosiasiassa Felix oli hyvin isänmaallinen suomalainen. Venäläiset olettivat hänen olevan Venäjää myötäilevä, mutta toisin kävi. Felix lahjoitti merkittäviä varoja suomenkieliseen koulutukseen. Hän vastusti jyrkästi suomalaisten osallistumista Japanin sotaan - sotilaiden lähettämistä ja taloudellista osallistumista - ja hän onnistui estämään Suomen osallistumisen. Hän riitautti pahasti koko senaatin. Venäjä yritti purkaa Suomen erityislakeja, mutta Felix onnistui estämään yritykset. Senaatissa oli yksi ainoa Suomen puolta pitävä senaattori hänen lisäksi, jolle Suomen itsenäistyttyä Felix maksoi asunnon ja muuton New Yorkiin, koska Suomessa suhtauduttiin senaattoreihin vihamielisesti. Valitettavasti minulla ei ole kirjallisia lähteitä, vaan pohjaan tiedot ainoastaan suvun perimätietoon.

--Nimporteou (keskustelu) 29. maaliskuuta 2018 kello 06.01 (EEST)Vastaa

@Nimporteou: Tiedot voivat olla Kansallisbiografian artikkelista, jota en pääse lukemaan. Sen on kirjoittanut Kristiina Kalleinen, joka hän Helsingin yliopiston dosentti. Hänellä on siellä julkinen sähköpostiosoite kristiina.kalleinen@helsinki.fi. Ota yhteyttä häneen, hän voi olla kiinnostunut aiheesta. Hänellä voi olla näkökulma asioihin, sillä hän on vasemmistoliittolainen paikallispoliitikko ja Suomi-Venäjä-Seuran aktiivi. En sano että näin on, mutta senkin voi ottaa huomioon, jos pääset lukemaan Kansallisbiografian artikkelia. Yst. terv. --Ottilia Puttonen (keskustelu) 29. maaliskuuta 2018 kello 09.06 (EEST)Vastaa
Palaa sivulle ”Felix Saarikoski”.