Tolkienin maailmaa ovat kuvittaneet varsin monet eri taiteilijat varsin monella tavalla. Olkoonkin, että tämän kuvan tekijä ei ole mitenkään maineikas Tolkien-kuvittaja, en näe miksei tuotakin voisi käyttää kuvituksena - kun muutakaan ei juuri nyt ole. Artikkeliin kelpaa varmasti myös sitaattioikeudella käytettävä, jokin virallisempi kuvitus enteistä - mutta toisaalta voisi kysyä, mikä niistä on sitten oikea? Tämän kuvan eduksi luettakoon sekin, että se on julkaistu GFDL-lisenssillä. -- Piisamson 8. kesäkuuta 2008 kello 22.28 (UTC)

Maineesta viis, mutta taitoakin olisi kuvittajalla hyvä olla. Onko kirjoissa muuten kuvattu entvaimojen ulkomuotoa kovinkaan tarkasti? Jos ei, niin olisi parempi jättää ne kuvittamatta. Jos on, niin lähdeviitteitä mukaan, muuten uuden tutkimuksen leima on väistämätön. Uros-enteistä lienee muuten saatavilla kuvamateriaalia, joka ei olisi kiistanalaista? —B. Nuhanen 8. kesäkuuta 2008 kello 22.44 (UTC)
Taiteilijan näkemys on eri asia kuin "uusi tutkimus". Tietysti tiukasti tulkittuna taiteilijan näkemys pitäisi olla julkaistu jossakin luotettavassa tai merkittävässä lähteessä. Vaihdoin nyt kuvan toiseen, tunnetumman (ja julkaistun) fantasiakuvittaja Tom Lobackin tekemään kuvaan. -- Piisamson 9. kesäkuuta 2008 kello 12.30 (UTC)
Palaa sivulle ”Entti”.