Keskustelu:Ahmad Hosseini

Viimeisin kommentti: 3 vuotta sitten käyttäjältä Vyörykkä aiheessa Merkittävyys

Merkittävyys muokkaa

On tehnyt kaikenlaista siellä täällä, mutta merkittävyys on ehkä siinä ja siinä. Googlen perusteella lähdekäsittelystä suurin osa liittyy tavalla tai toisella vuoden pakolaiseksi valitsemiseen, mutta kysellään nyt mielipiteitä, riittääkö lähdekäsittely täyttämään merkittävyyskriteerit. Artikkelin luomisajankohdan perusteella haiskahtaa hieman kunnallisvaalimainokselta. --Lentokonefani asiaa? | syntilista 26. tammikuuta 2021 kello 20.49 (EET)Vastaa

Ei muuta sanottavaa. Merkittävyys siinä ja siinä, haiskahtaa kunnallisvaalimainokselta. --Vyörykkä (keskustelu) 26. tammikuuta 2021 kello 20.51 (EET)Vastaa
Näyttäisi olevan jonkunlaista käsittelyä ja toiminut Amnesty Suomen johtokunnassa. Aika rajalla on, mutta sanoisin   Säilytettävä. --AinScept (keskustelu) 26. tammikuuta 2021 kello 21.44 (EET)Vastaa
Hyvin lähteistetty mutta nämä ovat ihan perusjärjestötoimintaa, jota löytyy suurelta osalta kevään kunnallisvaaliehdokkaista. Erityistä on valinta vuoden pakolaismieheksi, mutta ei sen ole muillakaan sinänsä katsottu tekevän tietosanakirjamerkittäväksi. Eli ei merkittävä vielä.--Matthäus Gehägeberg (keskustelu) 26. tammikuuta 2021 kello 21.47 (EET)Vastaa
Vuoden pakolaisnainen on riittänyt merkittävyyteen, mutta onhan se toki palkintona vanhempi kuin vuoden pakolaismies. En silti poistaisi pelkästään sillä perusteella. Iivarius (keskustelu) 27. tammikuuta 2021 kello 17.55 (EET)Vastaa
Vuoden 2011 jälkeen ko. nimityksen saaneista ei ole artikkelia tehty. Sitä edeltävissä on useita, joista on. Tosin näistä valtaosalla on nimityksen jälkeen kertyneitä ansioita tai näkyvyyttä, joista merkittävyys olisi muodostunut ilman tätäkin titteliä.--Matthäus Gehägeberg (keskustelu) 27. tammikuuta 2021 kello 19.04 (EET)Vastaa
Mutta osalla sitä edeltävistä, joilla artikkeli on, ei merkittävyyskäsittelyn aikaan ollut juurikaan muita meriittejä. Iivarius (keskustelu) 28. tammikuuta 2021 kello 00.00 (EET)Vastaa
Mun mielestä on lähdekäsittelyä ihan riittävästi ollakseen merkittävä. Hänellähän vuoden pakolaismiestittelin ja rasisminvastaisen toiminnan lisäksi ollut myös medianäkyvyyttä siitä, että oli yksi niistä jotka meni Turun puukotuksessa estämään puukottajaa ja auttoi uhreja. Myöskään vuoden pakolaismieheksi valinta ja linnan juhliin kutsutuksi tuleminen ei ole mitään olemattomia meriittejä. --Zache (keskustelu) 27. tammikuuta 2021 kello 20.11 (EET)Vastaa
Linnan juhliin kutsuminen ei kyllä mitenkään voi olla Wikimerkittävyyttä aiheuttava meriitti. Enkä oikein tiedä tuota vuoden pakolaismiesvalintaakaan. Onko esimerkiksi vuoden poliisi merkittävä? Muutenkin kyseessä on vaalimainos, enkä sen vuoksi halua puolustaa merkittävyyttä. Korkki74 (keskustelu) 28. tammikuuta 2021 kello 18.14 (EET)Vastaa
Juurikin niin. Jo määritelmä "helsinkiläinen vaikuttaja" kuulostaa niin arveluttavalta, että kannatan poistoa. Vyörykkä (keskustelu) 30. tammikuuta 2021 kello 00.46 (EET)Vastaa
Täsmensin määritelmää. --Zache (keskustelu) 30. tammikuuta 2021 kello 14.37 (EET)Vastaa

Minusta tämä on merkittävä. --Linkkerpar 30. tammikuuta 2021 kello 03.10 (EET)Vastaa

Ei merkittävä. On täysin selvää että kyseessä on kuntavaalimainos:

  • ajoitus
  • linkki FB-sivuille
  • lähteet omista järjestöistä
  • ei käsittelyä merkittävissä riippumattomissa lähteissä
  • maininnat lähteissä rajallisia ja järjestötoimintaan osallistuminen ei ole peruste tietosanakirjaan pääsyyn

Poistettava.--109.240.186.37 30. tammikuuta 2021 kello 21.49 (EET)Vastaa

Hänellähän siis on laajaa käsittely riippumattomissa lähteissä. Esim Turun sanomien uutinen, joka oli etusivun juttuna ja johon viitattiin muissa lehdissä myös. --Zache (keskustelu) 31. tammikuuta 2021 kello 12.17 (EET)Vastaa

  Pois --4shadoww (keskustelu) 1. helmikuuta 2021 kello 00.17 (EET)Vastaa

Laajahkoa käsittelyä yhteiskunnallisesti tärkeistä ansioista. Vaaliehdokkuus ei vähennä merkittävyyttä edes tilapäisesti. Kannatan säilytystä. --Q0ywo (keskustelu) 1. helmikuuta 2021 kello 08.10 (EET)Vastaa

Epämerkittävän henkilön vaalimainos. Poistettava siis. --Nitraus (wikinät) 1. helmikuuta 2021 kello 10.39 (EET)Vastaa

Ei mitään näkyvyyttä ja saavutuksia pakolaismiesnimityksen jälkeen, kunnes yllättäen tämä artikkeli linkillä FB-sivuille juuri vaalien alla. Liian läpinäkyvää. Ei merkittävä, poistetaan.--109.240.227.100 1. helmikuuta 2021 kello 20.13 (EET)Vastaa

Cimon Avaro oli poistanut artikkelista merkittävyysmallineen, koska ei ollut viitsinyt aloittaa poistoäänestystä. Tämä synnytti osalle käyttäjistä virheellisen kuvan saavutetusta konsensuksesta. Aloitin nyt poistoäänestyksen. --Vyörykkä (keskustelu) 7. helmikuuta 2021 kello 21.19 (EET)Vastaa

Vaalimainos muokkaa

Tuo artikkeli selvä vaalimainos, pyritty parempaan Google-näkyvyyteen. Niiden paikka ei ole Wikipedia. Kannatan poistamista. --176.72.102.251 3. helmikuuta 2021 kello 08.30 (EET)Vastaa

Millä ihmeen perusteella vaalimainoksia hyväksytään. Tämä ja muut vastaavat poistettava ei-merkittävinä.--176.72.95.32 5. helmikuuta 2021 kello 20.07 (EET)Vastaa
Palaa sivulle ”Ahmad Hosseini”.