Keskivero (ruots. mediumränta) oli Ruotsin vallan aikana 1762–1775 Pohjois-Karjalassa kannettu ylimääräinen vuosittainen vero, jonka suuruus määräytyi pitäjittäin 15 viimeisen vuoden verojen keskiarvon mukaan. Jokaisesta pitäjästä valittiin muutama henkilö, jotka jakoivat verot maksajien kesken. Verosta vastattiin pitäjittäin kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta periaatteella.

Keskivero otettiin käyttöön entisen epätasaisen ja mielivaltaisena pidetyn vuosittaisen arvioveron sijaan. Siitä määrättiin kuninkaallisella kirjeellä kamarikollegiolle 27. heinäkuuta 1762. Uutta verotustapaa ei saatu heti toimeenpannuksi epätäydellisen maanmittauksen ja epävarmojen rajojen vuoksi. Rahvaan valituksiin antamansa päätöksen 9. joulukuuta 1766 19 pykälän mukaan kuningas määräsi, että keskivero oli heti määrättävä ja laskettava vuosien 1750–1764 verojen mukaan. Kuninkaan käskyä noudatettiin, vaikka siitä tehtiinkin useita valituksia. Keskiveroa kannettiin siihen saakka, kunnes Kustaa III antoi 28. kesäkuuta 1775 uuden asetuksen Savon ja Karjalan verotusta varten.

Lähteet muokkaa

  • Tietosanakirja, Tietosanakirja-osakeyhtiö 1912