Kempeleen lukio

Kempeleen lukio on Kempeleessä vuonna 1976 toimintansa aloittanut lukio. Lukio sijaitsee Kempeleen koulukeskuksessa kunnan keskustaajaman läheisyydessä. Sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevat myös Kirkonkylän koulu, Kempeleen sivukirjasto Tietotori ja Kempelehalli.[2]

Kempeleen lukio
Kempeleen lukion sisäänkäynti.
Kempeleen lukion sisäänkäynti.
Sijainti Kempele
Tyyppi lukio
Perustettu 1976
Rehtori Kimmo Aaltonen
Oppilaita 440 (vuonna 2020)[1]
Verkkosivut

Lukio on Unesco-koulu. Koulussa käsitellään aiheita, jotka ohjaavat vastuuseen maailmanlaajuisesta hyvinvoinnista. Tämä tulee esiin muun muassa kummilapsitoiminnassa ja avustuskohteissa.[1]

Lukiossa oli vuonna 2020 oppilaita noin 440. Opiskelijat ovat kotoisin Kempeleestä, Limingasta, Lumijoelta, Oulusta ja Tyrnävältä. Koulun rehtorina toimii Kimmo Aaltonen.[1][2]

HistoriaMuokkaa

Lukion perustamisesta Kempeleeseen käytiin keskustelua 1970-luvun alussa. Suunnitelma toteutettiin vuonna 1975, ja seuraavana vuonna lukio aloitti toimintansa 54 oppilaan voimalla yläasteen tiloissa. Vuonna 1978 lukiolle rakennettiin omat tilat. Ensimmäiset ylioppilaat valmistuivat lukiosta toukokuussa 1979.[3]

Tunnettuja lukion käyneitä henkilöitäMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c Lukio Kempeleen kunta. Viitattu 23.10.2020.
  2. a b Yleistä Kempeleen lukio. Viitattu 23.10.2020.
  3. Hiltunen, Mauno: Kempeleen koululaitoksen historia 1882–1982, s. 150. Oulu: Kempeleen kunta, 1983. ISBN 951-99483-4-1.
  4. Heikkinen, Janne: Esittely janneheikkinen.fi. Viitattu 23.10.2020.
  5. Klassikkokirjailijat Kangasniemen kunnan kotisivut. Viitattu 25.3.2010.
Tämä koulutukseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.