Keltapeippi
Keltapeippi (Lamiastrum galeobdolon, syn. Lamium galeobdolon, Galeobdolon luteum) on keltakukkainen, lähinnä Euroopassa luonnonvaraisena kasvava huulikukkaiskasvi.[1] Laji on sukunsa keltapeippien (Lamiastrum) ainoa edustaja.[2]
| Keltapeippi | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Lamiales |
| Heimo: | Huulikukkaiskasvit Lamiaceae |
| Suku: | Keltapeipit Lamiastrum |
| Laji: | galeobdolon |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Lamiastrum galeobdolon |
|
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
Ulkonäkö ja koko muokkaa
_04_ies.jpg)
Monivuotisen keltapeipin pystyt kukintovarret kasvavat 20–40 senttimetriä korkeiksi. Kukkaversojen lisäksi kasvilla on runsaasti isolehtisiä, kukattomia pintarönsyjä. Varret ovat nelisärmäisiä. Vastakkain olevat lehdet ovat leveänpuikeita, tylppä- tai matalaan herttatyvisiä ja hammaslaitaisia. Ainakin rönsyjen lehdissä esiintyy vaaleita laikkuja. Kukinnon tukilehdet ovat varsilehtien kaltaisia. Keltapeipin kukat ovat melko suuria ja ne sijaitsevat kehässä verson ympärillä. Kukan säteittäinen verhiö on 7–10 mm pitkä, 5–10-suoninen ja sen liuskat ovat 1/4–1/3 torven pituudesta. Kirkkaankeltainen teriö on 15–25 mm pitkä ja selvästi vastakohtainen. Ylähuuli on korkea ja kupera, alahuuli on kolmeliuskainen, sivuliuskat ovat lähes yhtä isoja kuin kolmiomainen, suippo keskiliuska. Emin luotin liuskat ovat lähes tai aivan samanpituisia. Suomessa keltapeippi kukkii alkukesästä touko-kesäkuussa. Hedelmä on nelilohkoinen lohkohedelmä.[3]
Keltapeipistä tunnetaan Pohjoismaissa kahta alalajia: nimialalaji täpläkeltapeippiä (subsp. galeobdolon) sekä kirjokeltapeippiä (subsp. argentatum). Näistä jälkimmäinen on kookkaampi, kapeampilehtisempi ja suurempikukkaisempi. Merkittävin ero on lehtien vaalea kuviointi, joka kirjokeltapeipillä on yhtenäinen kun taas täpläkeltapeipillä laikuttainen.[4]
Levinneisyys muokkaa
Keltapeippiä tavataan ainoastaan Euroopassa. Luontaisena sen levinneisyysalue ulottuu Pyreneiltä Romaniaan, Länsi-Ukrainaan ja Länsi-Venäjälle. Länsi-Kaukasuksella on lisäksi muusta levinneisyysalueesta erillinen esiintymä. Etelässä levinneisyysalue ulottuu Välimerelle lukuun ottamatta Sardiniaa, Sisiliaa sekä Keski- ja Etelä-Kreikkaa. Pohjoisessa levinneisyysalue ulottuu Skotlantiin, Etelä-Tanskaan ja -Ruotsiin sekä Itämeren etelä- ja itärantoja myöten Viroon saakka. Etelä-Norjassa, Keski-Ruotsissa ja Etelä-Suomessa laji on satunnainen tulokas.[5] Suomessa keltapeippi on harvinainen mutta vakiintunut uustulokas lähinnä Lounais-Suomessa.[1]
Elinympäristö muokkaa
Keltapeippiä tavataan luontaisena multavissa lehdoissa, kuten Etelä-Ruotsin pyökkimetsissä.[4] Suomessa lajia tavataan viljelyjäänteenä puistoissa, puutarhoissa ja joskus harvinaisena karkulaisena rehevissä metsissä.[1]
Käyttö muokkaa
Keltapeippiä viljellään myös koristekasvina. Erityisen hyvin se sopii maanpeitekasviksi, koska sen rönsyjen lehdet pysyvät talven yli vihreinä.[5] Puutarhakasvina keltapeippi kasvaa parhaiten puolivarjoisalla paikalla. Alustaksi kasville kelpaa parhaiten syvämultainen maa, mutta se viihtyy myös useilla muilla kasvualustoilla.[6]
Lähteet muokkaa
- 153 monivuotista puutarhakukkaa. Kauppiaitten kustannus OY. ISBN 951-635-218-9.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003).
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c Retkeilykasvio 1998, s. 361.
- ↑ Den virtuella floran: Lamiastrum – Gulplistrar. Viitattu 25.10.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 356, 361.
- ↑ a b Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 511.
- ↑ a b Den virtuella floran: Gulplister (myös levinneisyyskartat) Viitattu 25.10.2012. (ruotsiksi)
- ↑ 153 monivuotista puutarhakasvia.