Kaukolämpöverkko

eristettyjen putkien verkosto, jolla siirretään lämpöä veden tai höyryn mukana

Kaukolämpöverkko on eristettyjen putkien verkosto, jolla siirretään lämpöä veden tai höyryn[1] mukana lämpölaitokselta tai lämmitysvoimalaitokselta lämmityskohteisiin, tavallisesti erillisiin rakennuksiin taajama-alueilla. Kaukolämmöllä tarkoitetaan keskitettyä lämmitystapaa, jossa lämpö tuotetaan käyttökohteista erillisessä lämpölaitoksessa.

Kaukolämpöverkon osatMuokkaa

Kaukolämpövesi siirtyy lämpöeristettyjä menoputkia pitkin lämpölaitokselta kulutuskohteen lämmönvaihtimeen, jolla lämmitetään asiakkaan lämmitysvettä. Viilentynyt vesi palaa menoputken rinnalla samassa kaivannossa olevaa paluuputkea uudelleen lämmitettäväksi.

Verkossa tarvitaan pumppaamoja veden kierrättämiseksi. Putket mitoitetaan yleensä siten, että painehäviö on 1 baari per kilometri. Tällä mitoituksella saadaan tavallisesti taloudellisin putki- ja pumppauskustannusten yhdistelmä. Kaukolämpöveteen lisätään yleisesti vuotojen paikallistamiseksi väriaineita, joiden fluoresoiva väri voidaan havaita pienissäkin pitoisuuksissa voimakkaalla ultraviolettivalolla. Tällaisia väriaineita ovat pyraniini (solvent green 7, C16H7Na3O10S3) ja uraniini (solvent yellow 94, C20H10Na2O5).

Verkossa on putkien lämpölaajenemisen vuoksi ankkurointiasemia, joilla putket ankkuroidaan maahan. Lisäksi on lukuisia venttiileitä, varsinkin putkien haarautumissa.

Verkkoon on yhdistetty tavallisesti päälämmitysvoimalaitoksen lisäksi varalämpölaitoksia edellisen vikaantumisen varalle sekä huippulämpölaitoksia lyhyen huippulämmönkulutuksen ajan varalle.

LähteetMuokkaa

  1. Morris A. Pierce: District Heating The District Energy Library. 2004. Rochester, NY: University of Rochester. Viitattu 25.9.2008. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.