Kauko Kuismanen
Kauko Kalevi Kuismanen (10. syyskuuta 1921 Terijoki – 11. helmikuuta 2015 Oulu[1]) oli suomalainen eversti, joka toimi muun muassa Karjalan prikaatin ja Lapin jääkäripataljoonan komentajana.[2]
Kuismasen vanhemmat olivat liikemies Heikki Kuismanen ja Hilja Härmä. Kuismanen asui Terijoella talvisodan alkuun saakka. Hiihto, kilpajuoksu ja nyrkkeily olivat nuoruuden urheiluharrastuksia, ja kaikenlainen liikunta säilyi päivittäisenä elämäntapana loppuun saakka. Hänen puolisonsa vuodesta 1948 oli sairaanhoitaja Signe Saastamoinen.[2]
Suojeluskuntaan kuulunut 18-vuotias lukiolainen osallistui talvisotaan vartiointitehtävissä ja Lähteen lohkolla Summassa, kunnes helmikuussa 1940 siirrettiin sotasairaalaan ja toipumislomalle.
Kuismanen kirjoitti ylioppilaaksi Terijoen yhteislyseosta 1940 ja suoritti Kadettikoulun 27. kurssin vuonna 1944. Sotakorkeakoulun hän suoritti 1953 ja Maanpuolustuskurssin 1975. Jatkosodassa Kuismanen toimi ensin nuorempana upseerina Jalkaväkirykmentti 5:ssä Ihantala-Tali-Säiniön asema taisteluissa, Jalkaväkirykmentti 56:ssa Karhumäen valtausessa ja asemasodan vaiheessa. Komppanianpäällikkönä hän toimi JR 56:ssa ja Jalkaväkirykmentti 49:ssä Äyräpää-Vuosalmi suurtaistelussa. Hän haavoittui Säiniöllä elokuussa 1941, Hiisjärvellä 1943 ja lievästi Äyräpäässä.
Sodan jälkeen Kuismanen toimi kouluttajana ja komppanianpäällikkönä Jalkaväkirykmentti 7:ssä vuosina 1944–1949, mihin sisältyi myös Mannerheimin vartiokomppanian johtaminen Mikkelissä, Lapin raivaustyöt kesällä 1945, sekä turvallisuustehtäviä Helsingissä ”vaaran vuosina”. Toimistoupseerina Mikkelin sotilaspiirin esikunnassa hän työskenteli vuosina 1953–1954, opettajana ja kapteenikurssin johtajana Taistelukoulussa vuosina 1954–1958, pataljoonaupseerina Uudenmaan jääkäripataljoonassa 1958–1960 sekä toimisto- ja kurssipäällikön tehtävissä Kadettikoulussa 1960–1965. Toimittuaan jalkaväkiprikaatissa pataljoonankomentajana 1965–1966 Kuismanen siirtyi Pohjois-Suomen sotilasläänin esikuntaan koulutustoimiston päälliköksi 1966. Vuonna 1967 hänestä tuli Lapin jääkäripataljoonan komentaja ja Karjalan prikaatia hän komensi vuosina 1971–1975. Kuismanen oli vielä Savo-Karjalan sotilasläänin esikuntapäällikkö 1975–1976 ja Kuopion sotilaspiirin päällikkö 1976–1979, ennen eroamistaan vakinaisesta palveluksesta vuonna 1979.[2]
Eläkkeelle pariskunta muutti Ouluun, missä Kuismanen osallistui kertausharjoituksiin ja sotaveteraanien työhön. Ansioistaan hänet nimettiin Pohjois-Pohjanmaan Sotaveteraanipiirin kunniapuheenjohtajaksi.
Kuismanen ylennettiin vänrikiksi vuonna 1941, luutnantiksi 1942, kapteeniksi 1947, majuriksi 1958, everstiluutnantiksi 1965 ja everstiksi 1971.[2]
Lähteet muokkaa
- ↑ Kimmo Kuismanen ja Robert Brantberg, Muistot: Kauko Kuismanen 6.5.2015. Helsingin Sanomat. Viitattu 13.3.2017.
- ↑ a b c d Kadettiupseerit 1920–2000, s. 329. Kuismanen, Kauko Kalevi. Helsinki: Kadettikunta ry., Upseeriliitto ry., 2000. ISBN 951-98334-3-9.
Aiheesta muualla muokkaa
- Kimmo Kuismanen, Kauko Kuismanen – Upseeri ja pehmoisä, Aviador 2023