Itäkaukasianvuohi
Itäkaukasianvuohi (Capra cylindricornis) on Kaukasuksella osissa Venäjää, Georgiaa ja Azerbaidžania tavattava vuohieläin. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt sen silmälläpidettäväksi lajiksi.
| Itäkaukasianvuohi | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Sorkkaeläimet Artiodactyla |
| Heimo: | Onttosarviset Bovidae |
| Alaheimo: | Vuohieläimet Caprinae |
| Suku: | Capra |
| Laji: | cylindricornis |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Capra cylindricornis |
|
 Itäkaukasianvuohen levinneisyyskartta. |
|
| Katso myös | |
|
|
|
Taksonomia muokkaa
Itäkaukasianvuohen aljina kuvaili Edward Blyth vuonna 1841. Sen määrittelystä omaksi lajikseen ei ole kuitenkaan täyttä yhteisymmärrystä. Vaihtoehtoisesti itäkaukasianvuohta on pidetty kubaninturina.[1]
Koko ja ulkonäkö muokkaa
Itäkaukasianvuohi on suurikokoinen vuohieläin. Naaraat ovat uroksia pienempiä. Urokset painavat 100-143 kg ja naaraat 48-64 kg. Ruumiin pituus on uroksilla 178-192 cm ja naarailla 135-141 cm. Urosten säkäkorkeus on 79-104 cm ja naaraiden 65-80 cm. Jalat ovat suhteellisen lyhyet ja ruumis tanakka. Urosten turkki on vaihtelee pähkinänruskeasta talvisin ruosteenruskeaan kesäisin. Naaraiden ja nuorien yksilöiden turkki on hiekankeltainen, eikä vaihda väriään vuodenajna mukaan. Uroksilla on myös naaraista poiketen parta. Molemmilla sukupuolilla on sarvet, jotka ovat naarailla kuitenkin pienemmät. Naaraiden sarvet aksvavat päästä ulospäin kaartuen lopulta alas. Urosten sarvet kaartuvat niskan takana ylöspäin.[2]
Levinneisyys ja elinympäristö muokkaa
Itäkaukasianvuohta tavataan Kaukasusvuorilla Venäjän, Georgian ja Azerbaidžanin raja-alueella. Levinneisyysalue kulkee Kaukasuksella noin 600 kilometriä alkaen Elbrusvuoren itäpuolelta Babadağvuorelle saakka. Leveyttä kapealla alueella on Dagestanissa 70 kilometriä ja Pohjois-Ossetiassa vain 12 kilometriä.[1]
Itäkaukasianvuohia tavataan tavallisimmin 1 000–4 000 metrin korkeudella merenpinnasta metsissä, sekä korkeammilla seuduilla vuoristoniityillä ja rinteillä. Helpostikuljettavassa maastossa ne välttelevät tiheitä metsiä.[1]
Elintavat muokkaa
Itäkaukasianvuohet liikuvat laumoissa, joiden koko vaihtelee paljolti kannan tiugheyden mukaan. Pohjois-Ossetiassa laumojen keskikoko oli alle 10 yksilöä, kun taas Azerbaidžanissa niitä on ollut yhdessä laumassa jopa 78. Urokset ja anaraat elävät erillään lisääntymiskautta lukuun ottamatta.[1]
Itäkaukasianvuohet käyttävät ravinnokseen ruohoja ja pensaita. Ne muutavat vuodenajna mukaan toukokuisin ylös ja lokakuisin alas vuorten rinteitä. Niiden pääasiallisia petoeläimiä ovat susi ja ilves.[2] Samoilla alueilla elää myös gemssejä ja besoaarivuohia.[1]
Lisääntymiskausi ajoittuu joulukuun ja tammikuun väliselle ajalle. Aikuiset urokset kamppailevat kiivaasti keskenään mahdollisuudesta paritella naaraiden kanssa. Naaraan tiineys kestää 150-160 päivä'ä ja ennen synnytystä se kulkee ryhmästään erikseen. Poikasia tulee kerralla yksi tai harvemmin kaksi. Emo piilottelee poikastaan 3–4 päivää ja imettää sitä 2-4 kuukautta. Sukukypsiä poikasista tulee 2-4 vuoden ikäisinä. Itäkaukasianvuohet voivat elää 15-vuotiaiksi.[2]
Uhat ja suojelu muokkaa
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt itäkaukasianvuohen silmälläpidettäväksi lajiksi. Koko kannan kooksi on arvioitu jonkin verran yli 10 000 täysikasvuista yksilöä. Uhkia lajille ovat eesimerkiksi lampaiden ja vuohien laiduntaminen, mikä johtaa kilpailuun resursseista. Muita uhkai ovat elinympäristön tuhoutuminen ja epätavallisen kylmät talvet. Lajia voi metsästää kaatoluvalla Venäjällä ja Azerbaidžanissa. Georgiassa se on suojeltu. Lajia esiintyy useilla eri suojelluilla alueilla.[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g Weinberg, P.: Capra cylindricornis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2019.3. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 20.2.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c José R. Castelló: Bovids of the World : Antelopes, Gazelles, Cattle, Goats, Sheep, and Relatives, s. 328-329. Princeton University Press, 2016. ISBN 978-0-691-16717-6. (englanniksi)