Karsikon koulu on Joensuussa toimiva, runsaan 300 oppilaan alakoulu.[1][5] Koulun noin 450 oppilaalle, 75 esikoululaiselle ja noin 35 erityisoppilaalle mitoitettu uudisrakennus valmistui 2022.[6][7][2]

Karsikon koulu
Sijainti Väistötila: Sirkkalantie 12a, Joensuu[1]
Uudisrakennus (valm. 2022): Pohjolankatu 19, Joensuu[2]
Koordinaatit uudisrakennus 2022: 62.60148°N, 29.80276°E
Tyyppi suomenkielinen alakoulu
Perustettu 1892
Rehtori Jussi T. Koski[1][3]
Luokat 1-6
Oppilaita 306 (2020)[4]
Verkkosivut

Karsikon koulu aloitti toimintansa Pielisensuun kouluna vuonna 1892. Koulun perustaminen tuli tarpeelliseksi Karsikon sahan ympärille kehittyneen asukastihentymän myötä; Karsikon kouluikäisten lasten määrä kasvoi. Sahan johtaja C.J. Cederberg antoi koulun tarvitsemat tilat käyttöön Karsikon sahalta. Ensimmäiseksi opettajaksi palkattiin ylioppilas Hassinen, ja koulu aloitti toimintansa 25. tammikuuta 1892.[1] Sittemmin koulu on toiminut useissa eri rakennuksissa. Vuonna 2015 kerrottiin aikomuksesta siirtyä kivisestä, 1950-luvulla valmistuneesta koulurakennuksesta sisäilmaongelmien vuoksi väliaikaistiloihin Sirkkalaan.[8] Kivikoulu purettiin vuonna 2020.[9]

Vuonna 2020 Karsikon koulua kävi 306 peruskoululaista.[4] Tavanomaisten 1.–6. luokien ohella koulussa on Valo- ja Nemo-luokat. Karsikon koulussa työskentelee noin 45 henkilökuntaan kuuluvaa.[1][10]

Koulun rehtorina on Jussi T. Koski.[1] Koulun aiemmista rehtoreista tunnetuimpiin kuuluu kolme kautta kansanedustajana toiminut Pekka Ravi (rehtorina 1990–2009).[11]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f Karsikon koulu Joensuun kaupunki, joensuu.fi. Viitattu 29.9.2021.
  2. a b Karsikon koulu Rakennusfakta, rakennusfakta.fi. Viitattu 28.9.2021.
  3. Karsikon koulun henkilökunta Joensuun kaupunki via peda.net. Viitattu 29.9.2021.
  4. a b Perusopetuksen oppilaat (2020) (xlsb) (Opetuksen järjestäjä: Joensuun kaupunki) Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen, vipunen.fi. Viitattu 29.9.2021.
  5. Alakoulut Joensuun kaupunki, joensuu.fi. Viitattu 29.9.2021.
  6. Jouki Väinämö: Karsikon koulun liikuntasalin pilarit ovat jo pystyssä 25.3.2021. Yleisradio, yle.fi. Viitattu 29.9.2021.
  7. Jouki Väinämö: Karsikon koulun tontilla tehdään maanrakennustöitä 15.9.2020. Yleisradio, yle.fi. Viitattu 29.9.2021.
  8. Anu Rummukainen: Karsikon koulu siirtyy Sirkkalaan Joensuussa – taustalla sisäilmaongelmat 30.3.2015. Yleisradio, yle.fi. Viitattu 29.9.2021.
  9. Jouki Väinämö: Karsikon vanha kivikoulu häviää katukuvasta 24.2.2020. Yleisradio, yle.fi. Viitattu 29.9.2021.
  10. Nemo-toiminta Joensuun kaupunki, joensuu.fi. Viitattu 29.9.2021.
  11. Pekka Ravi Eduskunta, eduskunta.fi. Viitattu 29.9.2021.