Karlskrona HK

ruotsalainen jääkiekkoseura

Karlskrona HK on ruotsalainen jääkiekkojoukkue Karlskronan kaupungista. Joukkue on perustettu vuonna 2001 ja tällöin joukkue aloitti viidenneksi korkeimmalta tasolta (Division 3). Joukkue onnistui nousemaan Division 2. kauden 2005–2006 päätteeksi ja viihtyi sarjassa vain kaksi kautta. Joukkue nousi Ruotsin kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle Division 1:seen. Ensimmäisen kerran joukkue pääsi yrittämään Allsvenskan nousua kaudella 2010–2011, mutta jäi karsintasarjassa kolmanneksi. Joukkue sai kuitenkin uuden mahdollisuutensa heti seuraavalla kaudella. Karlskrona onnistui voittamaan Allsvenskanin karsintasarja Kvalserienin ja nousi kaudeksi 2012–2013 Allsvenskaniin.

Karlskrona HK
Perustettu 2001
Kaupunki Ruotsi Karlskrona
Kotiareena NKT Arena Karlskrona
– kapasiteetti 3 464
Sarjataso HockeyEttan
Värit               
Toimitusjohtaja Ruotsi Hampus Melén
Päävalmentaja Ruotsi Peter Johansson

Kaudella 2014–2015 Karlskrona sijoittui Allsvenskanin runkosarjassa toiseksi. Pudotuspeleissä joukkue onnistui etenemään aina finaaliin saakka, jossa se voitti VIK Västerås HK:n otteluvoitoin 3–1 ja tällä tuloksella Karlskrona nousi sarjan Allsvenskanin mestarina suoraan SHL:ään kaudelle 2015–2016.

Vuosi vuodelta

muokkaa
Kausi Sarja O V T H JAV JAT PTS TM PM Sijoitus Pudotuspelit
2001–02 3. divisioona 24 13 4 7 30 137 96 5.
2002–03 3. divisioona 24 15 1 8 31 117 76 5.
2003–04 3. divisioona 20 8 3 9 19 111 97 4.
2004–05 3. divisioona 24 22 0 2 44 159 61 1.
2005–06 3. divisioona 26 20 3 3 43 176 55 2. Nousi 2. divisioonaan
2006–07 2. divisioona 26 21 4 1 46 159 67 1. -
2007–08 2. divisioona 24 17 4 3 38 132 59 1. Pääsi nousukarsintaan
2007–08 Karsintasarja (Hockeyettan) 8 8 0 0 0 24 55 10 1. Nousi Hockeyettaniin
2008–09 Hockeyettan 27 11 9 3 4 43 91 73 6.
2008–09 Hockeyettan jatkosarja 10 5 3 1 1 24 39 25 1. Säilytti paikkansa Hockeyettanissa
2009–10 Hockeyettan 27 13 8 2 4 47 103 91 5.
2009–10 Hockeyettan jatkosarja 10 8 2 32 42 19 1. Säilytti paikkansa Hockeyettanissa
2010–11 Hockeyettan 27 17 7 0 3 54 98 61 3.
2010–11 Hockeyettan jatkosarja 14 5 4 3 2 23 40 36 4. Pääsi nousukarsintaan
2010–11 Karsintasarja (HockeyAllsvenskan) 10 5 3 1 1 18 24 18 3.
2011–12 Hockeyettan 27 15 6 3 3 54 104 54 4.
2011–12 Hockeyettan jatkosarja 14 8 3 2 1 29 47 35 2. Pääsi nousukarsintaan
2011–12 Karsintasarja (HockeyAllsvenskan) 10 8 2 0 0 24 39 23 1. Nousi Allsvenskaniin
2012–13 HockeyAllsvenskan 52 11 38 1 2 37 107 186 14. Joutui putoamiskarsintaan
2012–13 Karsintasarja (HockeyAllsvenskan) 10 5 3 1 1 18 31 27 2. Säilytti paikkansa Allsvenskanissa
2013–14 HockeyAllsvenskan 52 25 14 20 85 5.
2014–15 HockeyAllsvenskan 52 26 10 16 96 2. Nousi SHL:ään


Joukkue kaudella 2024–2025

muokkaa
Maalivahdit
Numero Pelaaja Hanskakäsi Sopimus Syntymäpaikka
35   Carl Malmqvist L 2025
37   Fabian Arwidson L 2025 Karlskrona, Ruotsi
Puolustajat
Numero Pelaaja Kätisyys Sopimus Syntymäpaikka
3   Marcus Björk (A) L 2025 Leksand, Ruotsi
4   Noah Schalin L 2025 Lund, Ruotsi
7   Lukas Fredin L 2025 Karlskrona, Ruotsi
20   Emil Saramaa Larsson L 2025 Linköping, Ruotsi
23   Hugo Wendt L 2025 Malmö, Ruotsi
27   Alex Brännstam L 2025 Tukholma, Ruotsi
47   Tim Welin L 2025
89   Tim Bothén L 2025 Halmstad, Ruotsi
Hyökkääjät
Numero Pelaaja Kätisyys Pelipaikka Sopimus Syntymäpaikka
8   Robin Carlsson Tillström R LH 2025 Nässjö, Ruotsi
11   Lukas Sjöblom L KH 2025
14   Liam Engström L H 2025 Surahammar, Ruotsi
16   Oscar Hagman R OLH 2025 Västerås, Ruotsi
19   Khalid Ibrahim L LH 2025
21   Axel Björnkvist R KH 2025
22   Alexander Bergström (C) L LH 2025 Osby, Ruotsi
28   David Karlström L KH / OLH 2025 Tukholma, Ruotsi
32   Sebastian Sundlöv (A) L KH 2025 Gävle, Ruotsi
49   Filip Cruseman (A) L VLH 2025 Tukholma, Ruotsi
72   Alexander Heiver R OLH 2025 Vetlanda, Ruotsi
91   Nils Bolin R VLH 2025
95   Victor Crus Rydberg R H 2025 Växjö, Ruotsi

Valmennus & Joukkueenjohto

muokkaa

Lähde: EliteProspects[1]

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa