Avaa päävalikko

Karl Albinus Johansson (19. heinäkuuta 1896 Helsinki20. huhtikuuta 1992 Helsinki[1]) oli suomalainen jääkärivänrikki. Hänen vanhempansa olivat talonomistaja Karl Otto Johansson ja Johanna Kristina Grandell. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1933 Lempi Elvira Lehtosen kanssa.[2][3]

OpinnotMuokkaa

Johansson kävi kansakoulun ja alue- ja paikallispäällikkökurssit Vaasassa vuonna 1920.[2][3]

JääkärikausiMuokkaa

Johansson työskenteli parturina Vaasassa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 27. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella Riianlahdella ja Aa-joella, josta hänet siirrettiin 22. helmikuuta 1917 Altonan työosastoon ja laskettiin siviilitöihin.[2][3]

Sisällissodan jälkeinen aikaMuokkaa

Johansson palasi Suomeen sisällissodan jälkeen 19. joulukuuta 1918 ja liittyi suojeluskuntajärjestöön ja hänet sijoitettiin Kaskisten alueen ja Vaasan suojeluskuntapiirin 2. pataljoonan päälliköksi 1. tammikuuta 1919 alkaen. Tehtävässä hän toimi 1. maaliskuuta 1920 saakka, jonka jälkeen ryhtyi parturiksi ja työskenteli omistamissaan parturiliikkeissä Helsingissä, Vaasassa ja Kokkolassa.[2][3]

Talvi- ja jatkosotaMuokkaa

Johansson osallistui talvisotaan komppanianvääpelinä ja joukkueenjohtajana Jalkaväenkoulutuskeskus 7:ssä. Jatkosotaan hän osallistui taasen toimistoupseerina Vaasan suojeluskunnassa, mistä hänet siirrettiin vuonna 1941 samanlaiseen tehtävään Kokkolan suojeluskuntapiiriin. Myöhemmin hänet siirrettiin Ilmasuojelukomppanian päälliköksi Kokkolaan. Vuoden 1942 jälkeen hän toimi suurtalkoiden toiminnanjohtajana Pohjanmaalla aina vuoteen 1946 saakka, jonka jälkeen hän hoiti ruotsinkielisten rintamamiesten maanhankinta-asioita Pohjanmaalla.[3]

Sotien jälkeinen aikaMuokkaa

Johansson toimi Kaskö Tidningin aputoimittaja vuosina 1948–1949, jonka jälkeen siirtyi piiritarkastajaksi Vakuutusyhtiö Auraan, kunnes vuonna 1951 siirtyi samanlaisiin tehtäviin Fennia-Patriaan. Fennia-Patriaa hän palveli vuoteen 1961 saakka, jolloin siirtyi raatimieheksi Kaskisten raastuvanoikeuteen ja maistraattiin ja toimi päätyökseen Helsingin Osakepankin Kaskisten konttorin johtajana vuoteen 1964 saakka.[3]

Johansson kuoli vuonna 1992 ja hänet haudattiin Kaartin hautausmaalle Helsingin Hietaniemeen. Hänen jälkeensä jääkäreitä oli elossa enää kaksi, kenraali Väinö Valve (k. 1995) ja komentaja Kauko Ikonen (k. 1993).[1]

LuottamustoimetMuokkaa

Johansson toimi Jääkäriliiton Kokkolan ala-osaston puheenjohtajana vuosina 1938–1947 ja Kaskisten VPK:n päällikkönä vuosina 194–1953 sekä Kaskisten talonomistajayhdistys ry:n puheenjohtajana vuosina 1948–1953. Kaskisten vuokralautakannan puheenjohtajana hän toimi vuosina 1951–1953 ja Kaskisten kaupunginvaltuuston jäsenenä vuosina 1951–1956 sekä Puheenjohtajana holhouslautakunnassa vuosina 1958–1961 ja puistolautakunnassa vuosina 1958–1969 sekä väestönsuojelulautakunnassa vuosina 1958–1969. Kaskisten seurakunnan kirkkovaltuuston jäsenenä hän toimi vuosina 1959–1961 ja kirkkohallintokunnan puheenjohtajana vuosina 1961–1966 sekä kirkkorakennustoimikunnan puheenjohtajana vuosina 1963–1967. Valtion asiamiehenä Kaskisten verotuslautakunnassa hän toimi vuosina 1961–1969. Pietarsaaren Reserviupseerikerho ry:n kunniajäseneksi hänet nimettiin vuodesta 1958 alkaen.[2][3]

LähteetMuokkaa

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

ViitteetMuokkaa

  1. a b Voitto Viro: Vanha hautausmaa: Hietaniemen hautausmaan opas (2. painos), s. 223. Helsinki: Otava, 1993.
  2. a b c d e Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  3. a b c d e f g Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975