Kari Alapekkala

suomalainen raviohjastaja ja -valmentaja

Kari Alapekkala (s. 1. joulukuuta 1966 Alatornio[1]) on suomalainen raviohjastaja ja -valmentaja. Hän valmentaa hevosia Tornion Laivaniemessä.[1]

Kari Alapekkala
Henkilötiedot
Syntynyt1. joulukuuta 1966 (ikä 57)
Alatornio
Kansalaisuus  Suomi
Raviohjastaja
Kotirata Suomi Laivakangas
Lisenssi A
Voittosumma 2 150 485 €
Starttien määrä 8 356
Voittoja 1 036
1000. voitto 2022
Tilastot päivitetty 21.12.2022

Alapekkala innostui hevosista yläasteikäisenä, kun hänen isänsä valmensi hevosia kotona. Hän on tehnyt koko työuransa hevosten parissa. Alapekkala on työskennellyt pääasiassa Torniossa, jonka lisäksi hän on toiminut Tanskassa sekä Aki Antti-Roikon tallilla Ylivieskassa. Itsenäisenä yrittäjänä Alapekkala aloitti valmentamisen 1990-luvulla.[1][2]

Alapekkala ajoi tuhannen voittonsa 26. tammikuuta 2022 Oulun Äimärautiolla Sweetmanin ohjastajana. Ensimmäisen voittonsa hän ajoi Lynda Scott -hevosella 20. lokakuuta 1985.[2]

Alapekkalan suunnitelmissa on valmentaa ammattilaisena vuosi 2022 ja siirtyä sen jälkeen harrastajaksi. Vuonna 2022 Alapekkala kertoi, että on selkävaivojen vuoksi vähentänyt raveissa kiertämistä aiemmista vuosista.[2]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. a b c Laivaniemen ravikunkku tuli miehen ikään Lapin Kansa. Viitattu 3.2.2022.
  2. a b c Jääskeläinen, Lauri: Lapista käsin klubilaiseksi. Hevosurheilu, 2.2.2022, s. 40. Suomen Hevosurheilulehti Oy.


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.