Karen Carpenter
Karen Anne Carpenter (2. maaliskuuta 1950 New Haven, Connecticut – 4. helmikuuta 1983 Downey, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen laulaja ja rumpali, joka perusti suurta suosiota saavuttaneen Carpenters-duon yhdessä veljensä Richard Carpenterin kanssa.
| Karen Carpenter | |
|---|---|
 Karen Carpenter 1970-luvun alussa |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 2. maaliskuuta 1950 New Haven, Connecticut |
| Kuollut | 4. helmikuuta 1983 (32 vuotta) Downey, Kalifornia |
| Ammatti | muusikko |
| Muusikko | |
| Aktiivisena | 1965–1983 |
| Tyylilajit | pop, viihdemusiikki, soft rock, jazz |
| Soittimet | laulu, rummut, perkussiot |
| Yhtyeet | Carpenters |
| Levy-yhtiöt | A&M Records |
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivut | |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Elämä ja ura
muokkaaKaren Carpenter syntyi 2. maaliskuuta 1950 New Havenissä Connecticutissa.[1] Perhe muutti vuonna 1963 Downeyn pikkukaupunkiin Kaliforniaan, missä oli miellyttävämpi ilmasto kuin Connecticutissa, ja missä Karenin isoveli Richard voisi menestyä alkavalla muusikonurallaan.[2]
Karen seurasi aluksi veljensä musiikkiharrastusta vierestä, mutta ei itse osoittanut vielä kiinnostusta soittamiseen vaan harrasti mieluummin urheilua.[3] Kaliforniassa hän alkoi soittaa kellopeliä koulun marssiorkesteria, ja hänelle ostettiin sen jälkeen rummut. Hän kehittyi taitavaksi rumpaliksi.[4]
Karen Carpenter teki vuonna 1966 sopimuksen Joe Osbornin Magic Lamp -levymerkille ja levytti singlenä kaksi veljensä Richardin kirjoittamaa laulua. Pienen yhtiön single ei käynyt kaupaksi, ja sitä painettiin vain 500 kappaletta.[5]
Karen perusti veljensä Richardin kanssa duon nimeltä Carpenters, ja yhtye sai vuonna 1969 levytyssopimuksen A&M Recordsilta. Karen lauloi useimmat duon levyttämistä kappaleista. Duo oli hyvin suosittu etenkin 1970-luvun alussa: heillä oli kolme listaykkössingleä, ja heidän albumejaan on myyty yli 100 miljoonaa kappaletta.[6]
Karen Carpenterin ääniala oli neljä oktaavia, mutta lauluissaan hän käytti etupäässä alarekisteriään – kuten hän itse sanoi laulutavastaan: "Rahat ovat kellarissa".[7] Paul McCartneyn mukaan Karen Carpenterilla oli "maailman paras naisääni: melodinen, sointuva ja yksilöllinen".[8]
Capenter meni naimisiin Tom Burrisin kanssa vuonna 1980, mutta pari muutti erilleen jo vuoden kuluttua.[9] Virallisen avioeron oli tarkoitus tulla voimaan Karenin kuolinpäivänä helmikuussa 1983.[10]
Sairaus ja kuolema
muokkaaCarpenter sairasti useiden vuosien ajan anoreksiaa. Carpenters oli joutunut peruuttamaan Britannian kiertueen jo vuonna 1975, ja Karen vietti lähes kaksi kuukautta vuodepotilaana.[11] Hän hakeutui lopulta hoitoon läheistensä kehotuksesta ja vietti vuoden 1982 New Yorkissa tavaten anoreksiaan erikoistunutta psykoterapeuttia.[12] Carpenter sai vuoden lopulla lisää painoa, mutta se johtui suurimmaksi osaksi leikkauksen jälkeen suonensisäisestä annetusta ravinnosta. Carpenter keskeytti hoidon vuoden lopulla ja muutti Downeyyn vanhempiensa luo joulukuussa 1982, pystyen jälleen syömään melko normaalisti. Hän sai kuitenkin kohtalokkaan sydänkohtauksen kotonaan 1983 helmikuun 4. päivän aamuna ja kuoli vain 32-vuotiaana. Kuolintodistuksen mukaan kuoleman aiheuttanut sydänkohtaus oli seurausta anoreksiasta. Kuoleman aiheuttajaksi on esitetty myös ipecac-oksennuslääkkeen käyttö, joka olisi heikentänyt sydänlihasta. Richard ei usko siskonsa käyttäneen kyseistä lääkettä, mutta Karenin psykoterapeutti uskoo vahvasti Karenin alkaneen käyttää sitä hoidon päätyttyä.[10][13]
Lähteet
muokkaa- Coleman, Ray: The Carpenters: The Untold Story. HarperCollins Publishers, 1994. ISBN 0-06-018345-4
Viitteet
muokkaa- ↑ Coleman, s. 33–35.
- ↑ Coleman, s. 48.
- ↑ Coleman, s. 41.
- ↑ Coleman, s. 51–52.
- ↑ Coleman, s. 58–59.
- ↑ Biography BBC. Viitattu 1.1.2013.
- ↑ Coleman, s. 237.
- ↑ Coleman, s. 165.
- ↑ Coleman, s. 291.
- ↑ a b Randy Schmidt: Karen Carpenter's tragic story 24.10.2010. The Guardian. Viitattu 1.1.2013.
- ↑ Karen Carpenter dies at 32. New Musical Express, 12.2.1983, s. 4. Lontoo: IPC Magazines. Virhe: Virheellinen ISSN-tunniste
- ↑ Coleman, s. 11.
- ↑ Coleman, s. 18–24.