Karan Johar

Karan Johar (s. 25. toukokuuta 1972 Bombay)[1] on intialainen elokuvaohjaaja, -tuottaja, -käsikirjoittaja ja televisiojuontaja, joka työskentelee hindinkielisessä elokuvateollisuudessa. Hän on elokuvatuottaja Yash Joharin ja Hiroo Joharin poika.[1]

Karan Johar
Karan Johar vuonna 2010.
Karan Johar vuonna 2010.
Henkilötiedot
Syntynyt25. toukokuuta 1972 (ikä 49)
Bombay, Maharashtra, Intia
Ammatti elokuvaohjaaja
elokuvatuottaja
elokuvakäsikirjoittaja
televisiojuontaja
Ohjaaja
Aktiivisena 1995–
Aiheesta muualla
www.mynameiskaran.com
IMDb
Elonet
Allmovie

Ensimmäinen Joharin ohjaama elokuva Kuch Kuch Hota Hai sai ensi-iltansa vuonna 1998 ja voitti kahdeksan Filmfare Awards -palkintoa. Myös seuraava elokuva, vuonna 2001 ilmestynyt K3G – Ilon päiviä, surun päiviä, oli suuri menestys ja voitti viisi Filmfare Awards -palkintoa. Hänen kolmas ohjauksensa Kabhi Alvida Naa Kehna sai ensi-iltansa vuonna 2006. Elokuva rikkoi Joharin aiemman elokuvan K3G – Ilon päiviä, surun päiviä viisi vuotta kestäneen ennätyksen kansainvälisesti eniten tuottaneena intialaisena elokuvana. Hänen seuraava elokuvansa My Name Is Khan ilmestyi vuonna 2010 ja rikkoi myös myyntiennätyksiä.

Johar juontaa Koffee with Karan -nimistä keskusteluohjelmaa, jossa hän haastattelee Bollywood-tähtiä ja muita intialaisia julkisuuden henkilöitä.

Intian valtio myönsi hänelle Padma Shri -palkinnon vuonna 2020.

YksityiselämäMuokkaa

Johar sai sijaissynnyttäjän avulla kaksoset, Yashin ja Roohin, helmikuussa 2017.[2]

FilmografiaMuokkaa

Vuosi Elokuva Ohjaaja Tuottaja Käsikirjoittaja Muuta
1998 Kuch Kuch Hota Hai
2001 K3G – Ilon päiviä, surun päiviä
2003 Kal Ho Naa Ho
2005 Kaal
2006 Kabhi Alvida Naa Kehna
2008 Dostana
2009 Kurbaan
Wake Up Sid
2010 Nimeni on Khan
I Hate Luv Storys
We Are Family
2012 Agneepath
Ek Main Aur Ekk Tu
Student of the Year
2013 Bombay Talkies Osa ”Ajeeb Dastaan Hai Yeh”
Gippi
Yeh Jawaani Hai Deewani
Gori Tere Pyaar Mein
2014 Hasee Toh Phasee
2 States
Humpty Sharma Ki Dulhania
Ungli
2015 All India Bakchod Knockout
Brothers
Shaandaar
2016 Kapoor & Sons
Baar Baar Dekho
Ae Dil Hai Mushkil
Dear Zindagi
2017 Ok Jaanu
Badrinath Ki Dulhania
Ittefaq
2018 Lust Stories 4. osa
Raazi
Dhadak
Simmba
2019 Kesari
Kalank
Student of the Year 2
Drive
Good Newwz
2020 Ghost Stories 4. osa
2021 Sooryavanshi
Brahmastra

NäyttelijäMuokkaa

Vuosi Elokuva Rooli Muuta
1989 Indradhanush Srikanth Televisiosarja
1995 Dilwale Dulhania Le Jayenge Rocky
2003 Kal Ho Naa Ho Asiakas kahvilassa
2005 Home Delivery: Aapko... Ghar Tak Itsenään (cameo)
2006 Alag Itsenään (cameo) Laulussa ”Sabse Alag”
2007 Salaam-e-Ishq Itsenään (ääni)
Om Shanti Om Itsenään (cameo)
2008 C Kkompany Itsenään/juontaja (cameo)
Fashion Itsenään (cameo)
2009 Luck by Chance Itsenään (cameo)
2014 Hasee Toh Phasee Asiakas
2015 Shamitabh Itsenään (cameo)
Bombay Velvet Kaizad Khambatta
Shaandaar Itsenään (cameo)
2018 Welcome To New York Karan/Arjun
Simmba Itsenään (cameo) Laulussa ”Aankh Maarey”
2019 Good Newwz Itsenään (cameo) Laulussa ”Chandigarh Mein”

LähteetMuokkaa

  1. a b Singh, Prashant: Karan Johar turns 41, says no starry celebrations this time Hindustan Times. 25.5.2013. Viitattu 13.5.2014. (englanniksi)
  2. Singh, Vijay V: Karan Johar is dad to twins, via a surrogate The Times of India. 6.3.2017. Viitattu 9.12.2020. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Karan Johar.