Karakarat on jalohaukkojen heimoon kuuluva ryhmä lintuja, joka käsittää viisi sukua ja noin kymmenen lajia. Ne ovat pitkäjalkaisia lintuja, jotka eivät juurikaan muistuta varsinaisisia jalohaukkoja (Falco). Ne elävät Etelä- ja Väli-Amerikassa.

Pohjantöyhtökarakara (Caracara cheriway)

Aiemmin karakarat muodostivat jalohaukkojen heimossa oman alaheimonsa Polyborinae tai Daptriinae,[1][2] mutta Handbook of the Birds of the World ja BirdLife International luokittelevat nykyään karakarat pampahaukkasen (Spiziapteryx circumcincta) kanssa Polyborini-tribukseen Falconinae-alaheimossa.[3] Luokittelu perustuu fylogeneettisiin analyyseihin, joiden mukaan karakarat kyllä muodostavat kladin, mutta ne ovat läheisempää sukua pampahaukkaselle kuin muille jalohaukoille.[4][5]

Ulkonäkö ja koko muokkaa

Karakarat eroavat ulkonäöltään huomattavasti varsinaisista jalohakoista (Falco).[6][7] Ne tunnistaa niiden pitkistä jaloista sekä poskien ja kaulan punaisesta ihosta.[8] Väritykseltään ne ovat pääasiassa tummia, mutta jotkut lajit ovat alta vaaleita ja joillakin on vaaleaa myös päässä.[9] Karakarat ovat hiirihaukan kokoluokkaa; ne ovat 35–60 senttiä pitkiä ja painavat 280–1600 grammaa.[6][9]

Levinneisyys ja elinympäristö muokkaa

Karakarat elävät Etelä- ja Väli-Amerikassa, ja ne ovat siellä paikoin hyvin yleisiä. Ne elävät avomailla, metsissä ja savanneilla.[6][9]

Elintavat muokkaa

Karakarat ovat seurallisia ja aggresiivisia lintuja.[8] Ne vaikuttavat olemukseltaan laiskoilta, sillä ne voivat käyskennellä maassa ja seisoskella pitkiä aikoja näköalapaikalla. Ne voivat kuitenkin juosta ketterästi.[6] Karakarojen ravintoa ovat erityisesti haaskat, mutta ne voivat olla myös hyönteissyöjiä tai kaikkiruokaisia.[7] Pienemmästä koostaan huolimatta karakarat lyöttäytyvät usein korppikotkien sekaan haaskoilla, ja ne ryöstävät joskus ruokapaloja korppikotkalta tai toiselta karakaralta.[7][6][8] Toisin kuin varsinaiset jalohaukat, karakarat rakentavat itse pesänsä. Ne laskevat kaksi tai kolme munaa, joita emo hautoo noin 32 vuorokautta. Poikaset pysyvät pesässä noin 42 vuorokautta.[6]

Suvut ja lajit muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Järvinen, Olli (päätoim.): Maailman eläimet. Linnut. Helsinki: Tammi, 1988. ISBN 951-30-6532-4.
  • Palmén, Ernst & Nurminen, Matti (toim.): Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja. 2. Iilimato–Leopardit. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01422-6.

Viitteet muokkaa

  1. Palmén & Nurminen 1974, s. 476
  2. Koivisto, Ilkka (päätoim.): ”Eläinkunnan järjestelmä”, Kodin suuri eläinkirja. 10. Töy–Ä, s. 308. Espoo: Weilin+Göös, 1981. ISBN 951-35-1713-6.
  3. Handbook of the Birds of the World and BirdLife International digital checklist of the birds of the world. Version 5 (pdf) 2020. Handbook of the Birds of the World & BirdLife International. Viitattu 14.12.2020. (englanniksi)
  4. Fuchs, Jérôme & Johnson, Jeff A. & Mindell, David P.: Rapid diversification of falcons (Aves: Falconidae) due to expansion of open habitats in the Late Miocene. Molecular Phylogenetics and Evolution, tammikuu 2015, 82. vsk, s. 166–182. Elsevier Inc. doi:10.1016/j.ympev.2014.08.010. ISSN 1055-7903. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 14.12.2020. (englanniksi)
  5. Wink, Michael: Phylogeny of Falconidae and phylogeography of Peregrine Falcons. Ornis Hungarica, 1.12.2018, 26. vsk, nro 2, s. 27–37. Sciendo. doi:10.1515/orhu-2018-0013. ISSN 2061-9588. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 14.12.2020. (englanniksi)
  6. a b c d e f Järvinen 1988, s. 105
  7. a b c Palmén & Nurminen 1974, s. 574
  8. a b c Caracara Encyclopædia Britannica. 22.9.2017. Viitattu 14.12.2020. (englanniksi)
  9. a b c Järvinen 1988, s. 100