Avaa päävalikko

Kantele (Pukkila)

kylä Pukkilan kunnassa

Kantele on Pukkilan kylä, joka sijaitsee Myrskylän Kylmäsuon ja Orimattilan Terriniemen länsipuolella kuntien rajoilla. Kylän eteläpuolelta kulkee seututie 162. Kantele, aikaisemmin Kanteleenkylä, on maarekisterikylä, jonka numero on 403.

Kylämaisemalle leimaa-antavaa ovat peltoaukeat ja kuuluisana Natura-lintujärvenä tunnettu Kanteleenjärvi, jonka ympärille kylä on levittäytynyt.

Kylässä asuu n. 250 asukasta, joista puolet on 25-64-vuotiaita. Kylä on saanut viime vuosina uusia asukkaita. Kanteleen Nuutit ry järjestää tapahtumia kesäisin. Yksi tapahtumista on juhannuskokko.

Kantele on vahvaa maatalousaluetta ja yhä edelleen maatalous on kylällä merkittävässä asemassa. Viime aikoina kuitenkin yrittäminen ja ennen kaikkea palkkatyö kylän ulkopuolella on huomattavasti lisääntynyt. Jos ennen molemmat puolisot työskentelivät tilalla niin nyt vähintään toinen käy tilan ulkopuolella muissa töissä.

Siellä on karjataloutta sekä Natura 2000 -luonnonsuojelualueisiin kuuluva Kanteleenjärven lintuvesi. Varsinainen Kanteleen kylä on Kanteleenjärven lounaispuolella. Järveä kiertää Kanteleentie osoitenumeroinniltaan myötäpäivään. Järven pohjoispuolella oleva kulmakunta on nimeltään Hannulankulma. Vajaan kolmen kilometrin matkan päässä Kanteleenjärven itäpuolelta Pukkilan-Myrskylän tieltä Lahden-Koskenkylän tielle kulkevaa Pakaantietä pitkin ja siltä itää päin Letkunkulmalla on Pukkilan villisikatarha, jota esitellään tilauksesta.[1]

Kanteleella toimivat Pukkilan Sotaveteraanit ry, Kanteleen maatalousnaiset, Kanteleen Keskustanaiset ry, Pukkilan Maataloustuottajat ry, nuorisoseura Kanteleen Nuutit ry[2], Kanteleen Metsästysyhdistys sekä Kanteleen kalastuskunta. Nuorisoseura Kanteleen Nuutit ry on järjestämässä kerran neljässä vuodessa Kanteleella maatalousnäyttelyt. Edellisellä kerralla ne järjestettiin 4.–5. heinäkuuta 2017.[3]

Kanteleen kylällä on ollut oma koulu.[4] Kanteleen ylempi tyttö- ja poikakansakoulu avattiin syyslukaudeksi 1876. 1906 valmistui uusi koulurakennus toiselle paikalle, Holmanmäelle. Rakennus oli käytössä 1960-luvun alkuun saakka. Holmanmäelle myös Pukkilan kunta oli rakennuttanut koulurakennukset 1924, mutta se paloi keväällä 1943. Kanteleen kansakoululla aloitti koulukeittola Pukkilan ensimmäisenä 1910, jolle valmistui rakennus 1914. [5] Kanteleen peruskoulu lakkautettiin 2009.

Nykyään Pukkilan kunnalla on koulut enää vain kahdessa paikassa.


LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.