Kansankirja
Kansankirja tarkoittaa keskiajalta ja renessanssista periytyvien eeppisten runoelmien proosamuunnelmia ja mukaelmia, jotka ilmestyivät 1400-1500-luvuilla kirjamuodossa. Kansankirjojen tekijät olivat yleensä anonyymejä. Kansankirjoiksi luetaan kaikki sellaiset aikakauden teokset, jotka sisältävät kertomuksia, satuja, tarinoita, legendoja, kronikoita, rikos- ja kummitusjuttuja, ennustuksia, unien selityksiä jne. Kansankirjoissa näkyi myös vaikutteita keskiaikaisista ranskalaisista tai saksalaisista runoromansseista.[1]
Kirjallisuushistoriallisesti merkittäviä kansankirjoja olivat esimerkiksi tuntemattoman tekijän Till Eulenspiegel (noin 1515) sekä Das Faustbuch eli Historia von D. Johann Fausten (1587), jotka antoivat runsaasti virikkeitä tulevalle kirjallisuudelle. Muita kansankirjoja olivat muun muassa Sieben weise Meister (1473), Fortunatus und seinen Söhnen (1509) ja Schönen Magelonna (1527). Kansankirjat edistivät kertovan proosan leviämistä ja siten valmistivat tietä romaanin kehitykselle.[1]
Käsitteen loi Joseph von Görres teoksessaan Die teutschen Volksbücher (1807).[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Kirjallisuudentutkimus: kansankirja. Tieteen termipankki, viitattu 27.3.2020
Aiheesta muualla muokkaa
- Folkböcker, Nordisk familjebok, Uggleupplagan. 739–742. palsta 55 (ruotsiksi)
- Rikard Wingård, Folkböckerna: äldre tiders populärlitteratur?, Litteraturbanken