Kankaanpainanta

kankaan kuvointimenetelmä

Kankaanpainannalla tarkoitetaan kankaankuviointimenetelmää, jossa eri tekniikoita käyttäen rajoitetaan värien leviäminen vain tietyille kankaan osille.

Taidokkaasti käsinpainettua kangasta.

Varhainen historiaMuokkaa

Kankaanpainannan arvellaan kehittyneen muinaisessa Lähi-idässä. Egyptiläisissä hautamaalauksissa on kuvattu painokankaita jo ainakin noin 2100 eaa.

Vanhimpia tekniikoita olivat sormenpäillä, kämmenillä ja kasvien lehdillä painaminen. Myös Kiinassa ja Japanissa on kankaanpainantaa harjoitettu jo varhain hyödyntäen mm. puuleimasimia. Silkkipainotekniikka tunnettiin Kiinassa jo n. 300 eaa. Intiassa värjäystekniikat olivat pitkälle kehittyneitä jo 1500 - 1600-luvulla.

Eurooppalaisen painannan historiaMuokkaa

Varsinainen painantatekniikka tuli Euroopassa suosioon 1400-luvun lopulla sen jälkeen kun hollantilaiset, englantilaiset ja ranskalaiset olivat alkaneet tuoda painettuja itäintialaisia kankaita Eurooppaan. Vanhimmat keskieurooppalaiset pellava- ja silkkikankaanpainannat olivat yleensä tummasävyisiä, joihin oli painettu hopea- ja kultakoristeita. Myöhemmin painoväreiksi tulivat musta, punainen ja vihreä. Euroopan alkeellisessa painannassa kangas siveltiin liisteriaineella, jonka päälle siroteltiin värijauheet ja väri painettiin kankaaseen kiinni puulaudoilla. Myöhemmin keskieurooppalaisessa painannassa kehiteltiin rinnakkain kahta eri tekniikkaa. Kuviot voitiin painaa suoraan kankaalle puu- tai metallilevyiltä tai koristelu voitiin tehdä ensin eräänlaiselle massalevylle, joka oli tehty joko vahasta tai muusta aineesta ja tällä vasta painettiin kangas. Varhaisia kankaanpainokoneita oli kehitelty Euroopassa jo 1800-luvulla. Varhaisia kankaanpainokoneita olivat mm. kaiverrettuja kuparilaattoja hyödyntävä valssipainokone ja puulaattoja hyödyntävä laattapainokone. Konepainanta syrjäytti käsin painannan 1900-luvulla, koska se oli kilpailukykyisempi painantamenetelmä: uudet värit ja halvat työkustannukset.

Suomalaisen painokankaan historiaMuokkaa

Vanhoista suomalaisista painokankaista ei ole säilynyt paljon tietoja. Käsinpainantaa on tehty ammattimaisesti 1700-luvulla mm. Kokkolassa ja Turussa. Vuonna 1861 Forssaan perustettiin Suomen ensimmäinen teollinen kankaanpaino Forssa Oy:n toimesta. Kangaspainoon hankittiin perrotine, joka seuraavana vuonna korvattiin telapainokoneella.[1] Forssassa painettiin teollisesti painokangasta eri yritysnimien (Forssa Oyj, Finlayson-Forssa Oy, Finlayson Oy, Finlayson Forssa Oy) alla aina vuoteen 2009 saakka. Vuonna 1951 Finlayson-Forssa perusti Forssan kangaspainon yhteyteen painomalliateljeen, jossa joko tehtaalla koulutetut tai taidealan koulutuksen omaavat painokangassuunnittelijat loivat kotimaisia painomalleja tehtaan tarpeisiin. Ateljeen perustamisesta vastasi Ruotsin Boråsissakin opiskellut tekstiilitaiteilija Elisabeth Lindahl.[2] Helsingin Taidevärjäämö Oy:n käsifilmipaino (silkkipaino) aloitti toimintansa 1930-luvulla. Taidevärjäämöllä oli huomattava vaikutus kotimaisen painokangassuunnittelun kehittymiseen. Suunnittelijoina Taidevärjäämössä toimivat 1940-luvulla mm. Eeva Taimi ja Kaj Franck. Suomen tunnetuin ja menestynein tekstiilialan yritys, painokankaita valmistava Marimekko perustettiin 1950-luvulla suunnittelijoinaan mm. Maija Isola ja Vuokko Nurmesniemi, jotka olivat painokangassuunnittelun merkittäviä edelläkävijöitä ja uudistajia.

KankaanpainantatekniikatMuokkaa

Kohopainantatekniikka (1100-luku) Väri painettiin kankaaseen kaiverretuilla laatoilla, joissa painopinnat ovat koholla. Kuvioaiheista riippuen käytettiin puulaattoja, naulalaattoja tai metallinauhalaattoja. 1700-luvulla tekniikkaa käytettiin yleisesti Keski-Euroopassa. 1800-luvulla painotekniikat kehittyivät ja kohopainannan osuus tuotannossa väheni. 1834 keksittiin perrotiini, mekanisoitu laattapainokone, joka suoritti kaikki painajan työt mekaanisesti.

Syväpainotekniikka (1700-luku) Syväpainotekniikassa käytettiin kuparilaattoja, joihin kaiverretuista kuviosyvennyksistä väri imeytyi kankaaseen. Laatat olivat kookkaita, mallit ohutviivaisia ja yksivärisiä. Kuvioaiheina käytettiin eläimiä, kasveja, klassisia raunioita sekä kiinalaiskuoseja.

Kaaviopainotekniikka Väri levitettiin kankaalle väriä läpäisemättömän, kestävän materiaalin läpi, josta kuvion kohdat oli rei'itetty tai leikattu pois. Kaavioina käytettiin paperia, nahkaa tai metallilevyjä. Filmi- eli silkkipainotekniikassa kaaviona toimi kehyksiin pingotettu seulakangas, josta kuviokohdat oli käsitelty väriä läpäisemättömiksi. Apuna kaaviopainotekniikassa käytetään raakkelia, joka on eräänlainen lasta, jolla värin saa levitettyä tasaisesti. Euroopan ensimmäisiä kokeiluja silkkiverkkokaaviolla tehtiin Ranskassa 1850-luvulla. Seula patentoitiin Euroopassa 1900-luvun alussa ja filmipainanta teollistui 1920- ja –30 –luvuilla. 1950-luvulla markkinoille tulivat laaka- ja rotaatiopainokoneet.

Siirtopainotekniikka Siirto- eli lämpöpainotekniikassa väri "prässätään" kuviopainetusta paperista lämmön avulla kankaaseen. Tekniikka yleistyi 1950-luvulta lähtien ja on pääosin pysynyt vaatetusteollisuuden käyttämänä tekniikkana. Painoväreinä käytetään dispersio-värejä, jotka soveltuvat tekokuiduille.

KäsinpainantamenetelmätMuokkaa

Suorapainomenetelmässä värillinen kuvio painetaan suoraan kankaalle eri tekniikoita käyttäen. Painoväreinä käytetään pigmenttivärejä.

Reservi- eli suojausmenetelmässä kangas suojataan kuvioiden kohdalta mekaanisella tai kemiallisella reserviaineella ennen painamista ja päälle painetaan pohjaväri. Painoväreinä käytetään reaktiivivärejä.

Etsi- eli värinpoistomenetelmässä kuviot syövytetään esiin painetusta kankaasta pelkistysaineen avulla. Painoväreinä käytetään reaktiivivärejä.

Erikoismenetelmiä: Kreppipainanta (Cloque), jossa kankaasta kutistetaan painokuvion muotoisia alueita. Tulos on usein kolmiulotteinen. Kreppipainannassa hyödynnetään yleisimmin kuitujen kutistamista emäksen vaikutuksesta. Syövytys- eli polttopainannassa (devore), osa materiaalista syövytetään pois, jolloin syntyy joko reikiä, ohuempia kohtia tai reliefimäistä pintaa riippuen käsiteltävän tekstiilin pintarakenteesta ja raaka-aine koostumuksesta.

LähteetMuokkaa

  1. K.V.Kaukovalta: Forssan puuvillatehtaan historia 1847-1934, s. 220. Osakeyhtiö Forssa Aktiebolag/ Karisto Oy, 1934.
  2. Camilla Pulkkinen: Kauneutta arkeen malliateljeissa 1950-luvulla. Kretongista printtiin toim. Kirsi Niinimäki ja Marjo Riitta Saloniemi, 2008. Maahenki.

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • Forss, M. 2000. Värimenetelmät. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy
  • Forss, M., Rantanen, K., Priha, P. & Ylinen, S. 1997. Kankaanpainanta. Espoo: Weilin + Göös.
  • Forssan museo, tekstiiliperintö: http://www.forssanmuseo.fi/vierailijalle/meista/
  • Hintsanen, P. 2000. Kankaanpainanta. http://www.coloria.net/historia/varjays.htm#kangaspaino
  • Kaukovalta, 1934. Forssan puuvillatehtaan historia 1847-1934. Hämeenlinna: Osakeyhtiö Forssa Aktiebolag/Karisto Oy.
  • Kellomäki, K. 1993. Uusia ulottuvuuksia kankaanpainantaan. Helsinki: Painatuskeskus Oy.
  • Kretongista printtiin, 2008. Toim. Kirsi Niinimäki ja Marjo-Riitta Saloniemi. Helsinki: Maahenki Oy.
  • Oerngreen, J. 1981. Kankaanpainanta ja batiikki. Helsinki: Otava.
  • Åhlberg, G. & Jarneryd, O. 1972. Käsinpainanta. Helsinki: Tammi.