Preeria
Preeria on Pohjois-Amerikan heinäaroalue.[1]
Nimitys (engl. prairie) tulee ranskan kielen niittyä tarkoittavasta sanasta, sillä idästä saapuneet ranskalaiset olivat ensimmäisiä eurooppalaisia alueella.[2]
Vyöhykkeet
muokkaa
Preerian heinät ovat useimmiten monivuotisia, mutta lakastuvat aina talveksi. Preeria voidaan jakaa neljään kasvillisuusvyöhykkeeseen heinikon korkeuden ja kasvutavan mukaan.[2]
Preerian itäisessä osassa kasvaa korkeaa heinikkoa, koska ilmasto on siellä kosteaa ja sademäärä keskimäärin 860 millimetriä vuodessa. Entisaikoina preeria oli keväällä lumien sulettua paikoitellen hyvin märkää, mutta nykyisin se on ojituksen ja kyntämisen vuoksi kuivempaa. Pitkäheinäpreerian tyypillisin laji on isovarrasheinä, joka kasvaa keskimäärin 1,5 metrin korkuiseksi ja kukkii loppukesällä. Muita lajeja ovat 1–3 metrin korkuisiksi kasvavat Andropogon halli, kultaintiaaniheinä, Spartina pectinata ja lännenhirssi. Matalampia ruohoja vyöhykkeellä kasvaa runsaasti.[2]
Suurin osa pitkäheinäpreeriasta on muutettu viljelysmaaksi.[2] Alkuperäisestä pitkäheinäpreeriasta on kadonnut 95–99 %, ja se onkin yksi maailman uhanalaisimmista elinympäristöistä.[3]
100. pituusasteen länsipuolella kasvaa lyhyttä heinikkoa, koska ilmasto on siellä kuivempaa, noin 400 millimetriä vuodessa. Maan viljely on mahdollista vain keinokastelun avulla, joten seudulla harjoitetaan pääasiassa karjankasvatusta. Heinät jäävät yleensä alle 20 senttimetrin korkuisiksi. Yleisimpiä lajeja ovat Buchloe dactyloidess, Hilaria jamesii, Stipa comata, gammaheinät ja Carex pensylvanica. Ruohoja kasvaa vähemmän kuin idässä.[2] Runsasravinteinen lyhytkasvuinen puhveligammaheinä kelpaa eläimille ravinnoksi kuivanakin. Se kasvaa tiheänä mattona yksin ollessaan, kestää laidunnusta ja tallaamista sekä kasvaa sateen jälkeen nopeasti.[4] Ruoho on lyhyttä ja harvakasvuista, mutta sokeripitoista.[5]
Korkean ja matalan heinikon laajalla raja-alueella kasvaa sekä pitkiä että lyhyitä heiniä sen mukaan, missä on kosteampaa ja missä kuivempaa. Noin metrin mittaisia lajeja ovat esimerkiksi preeriahahtuheinä, neulahöyhenheinät, karisteheinät, röyhytoppo, juolat ja Elymus canadensis. Suuri osa alueesta on otettu viljelykäyttöön.[2]
Kaikkein kuivimmilla seuduilla Kalliovuorten länsipuolella Coloradosta Oregoniin ja Brittiläiseen Kolumbiaan heinikko kasvaa ryppäissä eikä tasaisena mattona kuten muualla preerialla.[2]
Ennen eurooppalaisten tuloa preeriaa oli 1,75 miljoonaa neliökilometriä, josta lyhytheinäistä 615 000 km², sekaheinäistä 565 000 km² ja pitkäheinäistä 570 000 km². Nykyisin pitkäheinäisen preerian alue on huomattavasti supistunut.[6]
Ihminen ja preerian eläimistö
muokkaa
Preeria tunnetaan parhaiten vielä 1800-luvulla olleista hyvin runsaista biisonilaumoista. Myös preeriakoirat ja kojootit ovat alueen eläimiä. Uudisraivaajat metsästivät niitä ja ottivat 200 vuodessa maan viljelykseen. Näin ollen alkuperäinen preeria on jäljellä vain luonnonsuojelualueilla. Lisäksi Yhdysvaltojen preerian ekosysteemi joutui liian suuren rasituksen kohteeksi metsästäjäintiaanien kultakaudella 1800-luvulla. Alueen intiaaniheimot havaitsivat eurooppalaisten valloittajien mukana tulleen hevosen tuomat välittömät edut metsästyksessä, sodankäynnissä ja liikkumisessa tasanko-olosuhteissa. Intiaanien kesyttämällä ja ryöstämällä hankkimat hevoslaumat ja preerialla luonnostaan laiduntavat biisonit aiheuttivat liikkuessaan lisääntyvää eroosiota. Lisäksi biisonien, hevosten ja muun karjan yhteinen laiduntarve oli liian suuri suhteessa laidunnettavissa olevan preerian määrään. Esimerkiksi eteläisillä preerioilla biisonien määrä oli vähentynyt vuodesta 1800 eteenpäin, ja alueella asuvat comanchet kärsivät riistan vähyydestä jo 1850-luvulla. Eurooppalaistaustaisten uudisraivaajien lisäksi siis myös alkuperäiset asukkaat vaikuttivat Suurten tasankojen ekosysteemin muuttumiseen.[7]
Lähteet
muokkaa- ↑ preeria. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
- ↑ a b c d e f g Allaby, Michael: Grasslands, s. 4–7. Chelsea House Publishers, 2006. ISBN 0-8160-5323-5
- ↑ McCarty, John P. & Wolfenbarger, L. LaReesa: Grassland Birds in Agricultural Ecosystems University of Nebraska Omaha. Arkistoitu 11.3.2011. Viitattu 4.2.2013. (englanniksi)
- ↑ Lips, Eva: Intiaanit, s. 84. Weilin+Göös, 1978. ISBN 951-35-1526-5
- ↑ Virrankoski, Pentti: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit: intiaanikansojen kulttuuri ja historia Rio Grandelta Yukonjoelle, s. 81. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1994. ISBN 951-717-7887
- ↑ Grasslands of Central North America FAO (englanniksi)
- ↑ Hämäläinen, Pekka: The Rise and Fall of Plains Indian Horse Cultures. The Journal of American History, joulukuu 2003, 90. vsk, nro 3, s. 833–862. Organization of American Historians. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Preeria Wikimedia Commonsissa
