Kanadan Suomalainen Järjestö

Kanadan Suomalainen Järjestö (lyh. FOC, engl. Finnish Organization of Canada) on Kanadassa toimiva vuonna 1911 perustettu kanadansuomalainen kulttuurijärjestö.

Se on maan vanhin kanadansuomalainen järjestö, joka toimi vuoteen 1923 saakka nimellä Kanadan Suomalainen Sosialistinen Järjestö (Finnish Socialist Organization of Canada). FOC:ta pidetään vielä nykyäänkin poliittisena, eikä esimerkiksi kanadansuomalaisia edustava keskusjärjestö Kanadan Suomalainen Kulttuuriliitto (FCCF) ole suostunut ottamaan sitä jäsenekseen, vaikka Kanadan Suomalaisen Järjestön jäsenet kelpuutetaan myös FCCF:n toimintaan yksityishenkilöinä.[1]

FOC oli aikoinaan merkittävä poliittinen tekijä myös kanadansuomalaisen yhteisön ulkopuolella ja sillä oli tuhansia jäseniä. Nykyään FOC:llä on enää kolme paikallisosastoa ja vajaat parisataa jäsentä. Järjestö julkaisee epäsäännöllisesti ilmestyvää uutislehteä Kaiku/Echo.[1]

HistoriaMuokkaa

Kanadan Suomalaisen Järjestön perusti lokakuussa 1911 tunnettu poliittinen agitaattori, toimittaja Sanna Kannasto. Edellisenä vuonna oli 146 Torontossa asuvaa suomalaista erotettu Kanadan sosialistisesta puolueesta "liian oikeistolaisina", ja he olivat liittyneet Kanadan sosialidemokraattisen puolueen (SDP) jäseniksi. Suomalaiset muodostivat vuoden 1910 loppuun mennessä enemmistön SDP:n jäsenistä ja seuraavana vuonna he päättivät Kannaston johdolla perustaa oman järjestön. Parissa kuukaudessa FOC oli saanut jo yli 1 500 jäsentä ja paikallisosastoja toimi 19. Ensimmäisen maailmansodan alkuun mennessä vuonna 1914 jäseniä oli yli 3 000 ja osastoja 64. Jäsenistä yli 500 oli naisia. Kaikki FOC:n jäsenet kuuluivat myös sosialidemokraattiseen puolueeseen ja sen suomalainen osasto muodostikin puolueen suurimman etnisen ryhmän.

Vuonna 1917 Venäjällä tapahtuneen lokakuun vallankumouksen jälkimainingeissa Kanadan hallitus päätti kieltää kaikki SDP:n vieraskieliset osastot. FOC harjoitti vielä jonkin aikaa yhteistyötä syndikalistisen One Big Union -ammattiliiton kanssa, kunnes 1920-luvun alussa läheni Kanadan kommunistista puoluetta. Myöhemmin 1920-luvun aikana kaikki FOC:n jäsenet olivat myös kommunistisen puolueen jäseniä.

Vuonna 1931 FOC hajosi kahtia, kun sosialidemokraatit erosivat järjestöstä. Koko organisaatio kiellettiin 1940 ja kaikki sen omaisuus takavarikoitiin. Myös FOC:n julkaisema sanomalehti Vapaus lakkautettiin. Järjestön tilalle perustettiin nopeasti "Kanadan Suomalainen Demokraattinen Liitto (Finnish Canadian Democratic League", mutta se ei saanut suurta kannatusta. FOC laillistettiin jälleen 1943, sen tuettua Neuvostoliittoa, josta oli tullut Kanadan liittolainen toisessa maailmansodassa vuonna 1941. Vaikka FOC luopui poliittisuudestaan sodan jälkeisten vuosikymmenten aikana, oli järjestö Kanadan turvallisuuspoliisin tarkkailussa aina 1980-luvulle saakka.[2]

LehdetMuokkaa

 
Vapaus-lehden logo 1980-luvun lopulta.

Järjestö julkaisi sanomalehteä Vapaus Sudburyssä 1917-1974. Lehti siirtyi sitten Torontoon ja jatkui nimellä Viikkosanomat 1980-luvun lopulle. Tuolloin se otti takaisin vanhan nimensä Vapaus. Lehden ilmestyminen päättyi 1990. Sen seuraajana järjestö alkoi kustantaa neljästi vuodessa ilmestyvää aikakauslehteä Kaiku-Echo. [3]

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. a b Pian sata vuotta Järjestöä 12.6.2008. Vapaa Sana. Viitattu 10.1.2014.
  2. Kanadan suomalaiset Kovien arvojen Kanada. Viitattu 10.1.2014.
  3. Pian sata vuotta Järjestöä 12.6.2008. Vapaa Sana. Viitattu 13.1.2015.