Kalle Kotimäki
Kalle Heikki Kotimäki (18. marraskuuta 1892 Ähtäri – 2. syyskuuta 1954) oli suomalainen jääkärikapteeni.[1][2]
Perhetausta muokkaa
Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Kalle Heikki Kotimäki ja Hilma Johanna Rinne.[1][2]
Opinnot muokkaa
Kotimäki kävi kansakoulun ja Seppälän maamieskoulun vuosina 1910–1911 sekä suoritti yksityisesti viidennen luokan Mikkelin suomalaisessa lyseossa vuonna 1920. Hän kävi Haminan taistelukoulun vuonna 1918 ja upseerien täydennyskurssin vuonna 1924 ja taktiikan soveltamiskurssin Suojeluskuntain päällystökoulussa vuonna 1925.[1][2]
Jääkärikausi muokkaa
Kotimäki työskenteli palosotilaana ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 21. joulukuuta 1915, josta hänet siirrettiin vielä samana päivänä pataljoonan 4. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän kuului myös pataljoonan soittokuntaan.[1][2]
Suomen sisällissota muokkaa
Kotimäki saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana varavääpeliksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 1. jääkärirykmentin 3. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella, Kämärällä ja Viipurissa.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika muokkaa
Kotimäki siirrettiin sisällissodan jälkeen suoritetussa armeijan uudelleenjärjestelyssä Kaartin jääkäripataljoonaan, missä hän toimi nuorempana upseerina. Hänet siirrettiin 8. marraskuuta 1918 alkaen Itä-Suomen jalkaväkirykmentti 5:een, joka tunnettiin myöhemmin nimellä Pohjois-Savon rykmentti. Hän toimi rykmentissä nuorempana upseerina 6. komppaniassa ja myöhemmin 2. konekiväärikomppanian päällikkönä. Armeijasta hän erosi 2. syyskuuta 1920 ja siirtyi Suojeluskuntajärjestön palvelukseen 1. lokakuuta 1920 ja hänet sijoitettiin paikallispäälliköksi Riihimäen suojeluskuntaan, josta hänet siirrettiin 1. toukokuuta 1921 niin ikään paikallispäälliköksi Tuuloksen suojeluskuntaan, jossa hän palveli 30. huhtikuuta 1922 saakka.[1][2]
Kotimäki siirrettiin seuraavaksi 1. toukokuuta 1922 Jaalan suojeluskuntaan, missä hän toimi paikallispäällikkönä 31. maaliskuuta 1927 saakka, jolloin hän erosi järjestöstä ja siirtyi siviilitehtäviin Pyhäjärven saha oy:n palvelukseen. Pyhäjärven sahalta hän siirtyi myöhemmin Vaasan vakinaisen palokunnan palvelukseen, missä hän palveli vuoteen 1930 saakka, jonka jälkeen hän siirtyi Myllymäellä sijaitsevan Pekkasen puutavaraliikkeen palvelukseen. Myöhemmin hän oli vielä Ähtärin suojeluskunnassa paikallispäällikkönä ja vuodesta 1937 alkaen työskenteli Valtion kivääritehtaalla talvisotaan saakka.[1][2]
Talvi- ja jatkosota muokkaa
Kotimäki osallistui talvisotaan elintarvikekolonnan - ja kuormastopäällikkönä Jalkaväkirykmentti 68:ssa ja osallistui taisteluihin Vääräkoskella, Heponotkossa, Perossa, Talissa ja Tervajoella.[2]
Välirauhan aikana hän jatkoi samassa tehtävässä, kunnes jatkosodan puhjettua hänet siirrettiin komppanianpäälliköksi Jalkaväenkoulutuskeskus 9:ään ja edelleen Henkilötäydennyskeskus 9:ään. Henkilötäydennyskeskuksesta hänet siirrettiin pataljoonan talousupseeriksi Jalkaväkirykmentti 52:een, kunnes vuonna 1942 hänet komennettiin kuormastokomppanian päälliköksi 14. divisioonan Henkilötäydennyskeskus 1:een. Seuraavana vuonna hänet siirrettiin talouspäälliköksi Sotavankileiri 14:ään, missä hän palveli sodan loppuun saakka. Kotimäki osallistui jatkosodassa taisteluihin Pismajoella, Rukajärvellä ja Oudajoella. Rintamalta palattuaan hän vuokrasi myllyn Mikkelin Rokkalasta. Hänet haudattiin Heinävedelle.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
      |
|
Lähteet muokkaa
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.