Kaljaasi Verna
Kaljaasi Verna oli suomalainen moottorikaljaasi joka haaksirikkoutui Ahvenanmaalla Getan pohjoispuolella luultavasti Finnö grundin seudulla 18. syyskuuta 1948. Laivalla oli 25 henkilöä, jotka kaikki hukkuivat onnettomuudessa. [1][2]
Kaljaasi, jonka kotisatama oli Turku oli lähtenyt Uudestakaupungista lauantaiaamuna 18. syyskuuta 1948, ohittanut Isokarin majakan ja suunnannut kohti Ruotsin rannikkoa. Kaljaasi eksyi suunnastaan kovassa myrskyssä illalla ja onnettomuuden arvioitiin tapahtuneen klo 19:50 aikoihin. Seuraavina päivinä tavattiin Getan rannoilta kolmen laivalla olleen ruumiit, lisäksi löytyi irtotavaraa kuten pelastusvöitä, poiju ja aluksen kajuutan kappaleita. [3][4][5]
Verna lähti kohtalokkaalle matkalleen salaa, eikä lähdöstä ilmoitettu Uudenkaupungin satamakonttoriin. Aluksesta tehtiin lauantain aikana kuitenkin muutamia havaintoja. Eräs silminnäkijä kertoi kaljaasin kiertäneen merimerkkejä väärältä puolelta. Tiettävästi viimeinen havainto Vernasta tehtiin lauantai-iltana hieman ennen kello 20:tä. Getalainen kovassa tuulessa merellä ollut kalastaja kertoi kuulleensa moottorin ääntä, joka vaikeni yllättäen. Seuraavana aamuna paikallinen asukas löysi rantavedestä kajuutan katon kappaleen. Kolmesta löytyneestä Vernan matkustajasta kaksi haudattiin Getan hautausmaalle ja kolmas kuljetettiin haudattavaksi Helsinkiin. Getan hautausmaalla uhrien hautaa koristivat pitkään suuri puinen risti ja siihen kiinnitetty Vernan pelastusrengas.[6]
Kaljaasi Verna oli rakennettu 1901 Nauvossa alun perin yksimastoiseksi jahdiksi. Myöhemmin se takiloitiin kaksimastoiseksi kaljaasiksi. Kaljaasin kantavuus oli 60 tonnia, pituus oli noin 17 metriä ja leveys lähes kuusi metriä. Kaljaasin apukoneena oli 20 hevosvoiman Wickström-moottori. Kaljaasi oli rahtiliikenteessä Itämeren ja Saaristomeren alueella. Sähköasentaja Tauno Savola osti kaljaasin 1948 ja kaljaasin pohja tilkittiin ja tervattiin Uudessakaupungissa sijainneella Janhuan telakalla. Samalla rakennettiin kaljaasin sisätiloihin väliseiniä ja vuoteita.[5][3]
Kaljaasi lähtösatamaksi valittiin Uusikaupunki, koska siellä oli pienempi vaara törmätä Valtiollisen poliisin etsiviin, jotka olisivat mahdollisesti estäneet kaljaasin lähdön. Tauno Savolalla ei ollut merenkulkukokemusta, joten hän värväsi kaljaasin päälliköksi laivuritutkinnon suorittaneen Pekka Itävuoren. Kaljaasin matkustajat olivat maksaneet matkasta kymmeniätuhansia markkoja. Heidän lähtösyinään Suomesta olivat kommunismin ja uuden sodan syttymisen pelko, taloudelliset seikat tai sitten vain seikkailunhalu. Määränpäänä matkustajilla oli Pohjois- ja Etelä-Amerikka sekä Australia.[5] Vernaan haettiin maksavia matkustajia Helsingin Sanomissa 25. toukokuuta 1948 olleella ilmoituksella, jonka otsikkona oli "Kaukomuilutus". Kaljaasin lähto viivästyi useita kertoja ja siirtyi syyskuulle, koska osa matkustajista peruutti matkansa.[2]
Laulaja ja lauluntekijä Veikko Lavi on kertonut muistelmissaan suunnitelleensa vuonna 1948 muuttoa Brasiliaan paremman elämän toivossa ja aikoi jo perheineen ilmoittautua Vernan matkustajaksi, mutta peruneensa aikeensa. Kuultuaan Vernan haaksirikosta Lavi lähetti tapahtumasta kirjoittaneelle Seura-lehdelle kirjeen, jossa hän esitti käsityksensä onnettomuuden syystä. Lehti kieltäytyi julkaisemasta Lavin kirjettä.[7]
Kirjallisuutta
muokkaa- Johanna Pakola : Mereen kadonneet. Vernan viimeinen matka 1948. Minerva, Helsinki 2020 ISBN 9789523750067
Lähteet
muokkaa- ↑ Hylyt.net : Werna
- ↑ a b Myrskyävä meri vei unelman uudesta elämästä, Länsi-Suomi 4.6.2020
- ↑ a b Kaljaasi Vernan haaksirikossa surmansa saaneista 18:n henkilöllisyys saatu jo varmasti todettua, Sisämaa-Laatokka 22.09.1948, nro 217, s. 1, Kansalliskirjaston Digitoidut aineistot
- ↑ Hirvittävä merionnettomuus lähellä Ahvenanmaata Getan pohjoispuolella - 22 kuolonuhria, Sisämaa-Laatokka 21.09.1948, nro 216, s. 1. Kansalliskirjaston Digitoidut aineistot
- ↑ a b c Helena Pilke : Erään haaksirikon tarina, Agricola Suomen humanistiverkko 6.6.2020
- ↑ Laine, Linda: Veden viemät – Verna katosi jälkiä jättämättä 12. syyskuuta 2020. Iltalehti.
- ↑ Tuula Salmi: Laulun arvoinen Lavi, s. 124. Helsinki: Tammi, 1984. ISBN 951-30-6121-3.