Kalastustorppa oli aiemmin Suomessa maatilan alue, joka oli kalastuksen varassa elävän henkilön asuttavana.

Säännökset

muokkaa

Kalastustorppien lunastamisesta vuonna 1924 annettu laki sääti kalastustorpista seuraavaa:[L 1]

Kalastustorpaksi katsottiin sellainen maatilan alue, joka kalastusoikeuksineen tilan yksityisellä tai siihen ja muihin tiloihin kuuluvalla vesialueella on pääasiallisesti kalastuksen varassa elävän henkilön vuokralla hallittavana ja asuttavana tai asuttavaksi aiottu.[1]

Tällaisen kalastustorpan haltija oli oikeutettu lunastamaan sen itsenäiseksi. Sen tilan omistajalla, johon torppa kuului, oli myöskin valta vaatia, että torpan haltijan oli lunastettava torppa. Tarpeelliseksi katsotun vuokra-alueiden järjestelyn yhteydessä voitiin torppa määrätä lunastettavaksi asianosaisten tahdosta riippumatta. Lunastusvaatimus oli tehtävä ennen vuokrasuhteen päättymistä.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Hakkila, Esko (toim.): ”Kalastustorppa”, Lakiasiain käsikirja, s. 259–260. Porvoo: Werner Söderström Oy, 1938.

Lakiviitteet

muokkaa
  1. Laki kalastustorppain lunastamisesta (18.1.1924).