Kalajuttuja

Kalajuttuja on suomalainen Aarni Heilän ja Riku Pasasen ohjaama elokuva vuodelta 2011. Elokuvan kuvauksesta ja leikkauksesta on vastannut Aarni Heilä ja musiikista Riku Pasanen. Musiikillisen lisämausteen antaa Toivo Jaatinen mahtavaa pärinää päästävällä torvirummullaan. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat löyhästi 1800–1900-lukujen vaihteen Suomeen. Elokuva saa ensi-iltansa 26. maaliskuuta 2011.

Kalajuttuja
Ohjaaja Aarni Heilä
Riku Pasanen
Käsikirjoittaja Aarni Heilä
Riku Pasanen
Säveltäjä Riku Pasanen
Kuvaaja Aarni Heilä
Leikkaaja Aarni Heilä
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Ensi-ilta 2011
Kesto 87 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto

JuoniMuokkaa

Veljekset Kalle ja Jussi menevät lainaamaan kirvestä vaariltansa. Vaari on tunnettu höpisijä ja tarinaniskijä. Pojat haluavat vain nopeasti kirveen ja takaisin töihinsä. Vaari teroittaa lainaamansa kirveen ja pojat ovat jo lähdössä, mutta sitten Kalle erehtyy kyselemään liikoja. Tästä vaari innostuu kertomaan juttuja vanhoista hyvistä ajoista vähän liiaksikin asti. Vaari kertoo tarinoitaan polveillen heinätöistä kyläreissujen ja suo-ojien kautta viinanpolttoon ja pojat alkavat pikkuhiljaa kiinnostua vanhan vaarin jorinoista. Lopulta tarina saa käänteen kun Jussi sattuu löytämään vaarin vanhan piipun kaapin nurkalta. Siitä lähtien pojat kuuntelevat korvat höröllään tarinaa vaarin nuoruudesta.

Keskeisissä rooleissaMuokkaa

 Taito Pasanen  … Vaari  
 Ilmo Heilä  … Pikkuveli  
 Riku Pasanen  … Isoveli  
 Aarni Heilä  … Kalle  
 Jouni Silventoinen  … Jussi  

Aiheesta muuallaMuokkaa