Kaksi partiopoikaa

Ernest Thompson Setonin kirjoittama kirja

Kaksi partiopoikaa on Ernest Thompson Setonin vuonna 1903 julkaisema kirja, jonka I. K. Inha suomensi 1917.

Taustaa

muokkaa

Luonnontutkija, taiteilija ja kirjailija Ernest Thompson Seton (1860–1946) kirjoitti Kaksi partiopoikaa (Two Little Savages) vuonna 1903. Ennen tätä hän oli julkaissut useita erähenkisiä ja luonnontieteellisiä teoksia. Tarina kertoo, että paikallisen koulun pojat aiheuttivat Setonille harmia tekemällä kolttosia hänen omaisuudelleen. Lopulta Seton marssi kouluun ja neuvotteli poikien kanssa, että he tulisivat korjaamaan aiheuttamansa vahingot mieluummin kuin saisivat selkäänsä, jos hän ottaisi asian esille koulussa ja poikien kotona. Hän tarinoi poikien kanssa intiaanien elämästä ja erätaidoista, ja sai pojat innostumaan. Tästä selkkauksesta syntyi idea poikien erä- ja intiaanihenkiselle kerholle Woodcraft Indians (Eränkävijäintiaanit). Kaksi partiopoikaa syntyi myös Setonin ystävän Rudyard Kiplingin painostuksesta. Myöhemmin, vuonna 1906, Seton tapasi Englannissa Robert Baden-Powellin, joka perusti Partioliikkeen paljolti Setonin ja hänen kirjojensa tarjoaman esimerkin innoittamana.

Kaksi partiopoikaa on tarina kahdesta erilaisesta pojasta, kaupunkilaisesta Janista ja maalaispoika Samista. Janissa voimme havaita piirteitä kirjailijan omasta nuoruudesta. Jania kiinnostavat kaikki luonnon tapahtumat. Erityisesti häntä kiehtovat intiaanit, joita tuolloisessa Manitobassa yhä eli luontaistaloudessa. Vaikka kirjassa tavataan oikeita intiaaneja vain yhdessä vaatimattomassa kohtauksessa, ja siinäkin puutteellisesti kuvattuna, on intiaanien elämäntapa läsnä läpi kirjan. Toisella kymmenellään olevat pojat viettävät yhteisen loman metsässä harjoittaen intiaanien eränkäyntitaitoja. Oppaanaan heillä on vanha erämies Kaleb.

Kaksi partiopoikaa on, paitsi oppikirja, myös kirja oppimisesta. Opettavainen asenne säilyy läpi teoksen. Setonin metodina oli kannustaminen, palkitseminen ja tosi tekeminen. Vastoinkäymiset olivat voitettavissa, eränkävijälle ei mikään ollut liian vaivalloista. Pojat kasvavat henkisesti lomaviikkojensa aikana. Samin isä, joka on huolissaan poikansa paksukalloisuudesta ja huonosta koulumenestyksestä, huomaa loman lopulla, että Sam on kasvamassa mieheksi ja pystyy jo tekemään itsenäisiä päätöksiä. Heiveröinen ja epävarma Jan kasvaa loman aikana riuskaksi ja päättäväiseksi nuorukaiseksi.

Suomenkielinen laitos on I. K. Inhan suomentama ja WSOY:n kustantama. Ensimmäinen painos on vuodelta 1917. Kirjassa on runsaasti Setonin itse piirtämiä kuvia. Mukana on myös yksityiskohtaisia ohjeita esimerkiksi tiipiin rakentamisesta ja huuhkajan täyttämisestä. Myös tulenteko tuliporalla opetetaan kirjassa tarkasti.

Tytöt puuttuvat kirjan sivuilta. Murrosikää vasta lähestyvien poikien mielessä ei vielä kuulukaan olla tilaa tyttöhaaveille. Vuonna 1921 Seton perustaa tytöille oman partion (Brownies), mutta Kaksi partiopoikaa seikkailee vielä poikuuden ihmemaassa.

Samin pikkusisko Minnie esiintyy vain parissa kohtauksessa ja kolmannen pojan, Gui Burnsin, neljä pikkusiskoa vielä marginaalisemmin; nämä tytöt ovat kirjailijan mukaan 1–4-vuotiaita eli aivan pikkulapsia.

Aiheesta muualla

muokkaa