2 hauskaa vekkulia

vuoden 1953 elokuva
(Ohjattu sivulta Kaksi hauskaa vekkulia)

2 hauskaa vekkulia (Kaksi hauskaa vekkulia) on Lasse Pöystin ohjaama musiikkikomedia vuodelta 1953. Käsikirjoitus on Kaarlo Nuorvalan. Elokuva oli tuotantovaiheessa nimeltään Onnen sävel, mutta sai sitten epäonnistuneena pidetyn uuden nimen[1].

2 hauskaa vekkulia
2 hauskaa vekkulia -elokuvajuliste.jpg
Ohjaaja Lasse Pöysti
Käsikirjoittaja Kaarlo Nuorvala
Tuottaja Mauno Mäkelä
Säveltäjä George de Godzinsky
Kuvaaja Esko Töyri
Leikkaaja Nils Holm
Lavastaja Kai Lappalainen
Pääosat Toini Vartiainen
Lasse Pöysti
Pentti Viljanen
Reino Valkama
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Fennada-Filmi Oy
Ensi-ilta 1953
Kesto 90 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Kevyessä, jopa tyhjänpäiväiseksi luonnehditussa, iskelmämaailmaa ironisoivassa[2] musiikkikomediassa säveltäjä (Lasse Pöysti) ja hänen ystävänsä (Pentti Viljanen) lähtevät iskelmäbisnekseen. Henkilökaartiin kuuluu myös tyttöystävä Marja (Toini Vartiainen), jonka isällä (Reino Valkama) on ohjelmatoimisto. Lisäksi elokuvassa esiintyy ajan laulutähtiä Tapio Rautavaara, Annikki Tähti ja Jorma Ikävalko.

Elokuvan pääsävelmän löytämiseksi järjestettiin sävellyskilpailu, johon tuli 350 sävellystä[1]. Elokuvaan kelpuutettiin sävellyskilpailuun lähetetyistä kappaleista kaksi,[3] ykköseksi arvioitu, klassikoksi muuttunut Einar Englundin "Onnen sävel" ja toiselle sijalle päässyt Arvo Koskimaan kilpailutyö "Lumpeenkukka".[1][4].

NäyttelijätMuokkaa

 Toini Vartiainen  Marja Salmi  
 Lasse Pöysti  Jussi Mäki  
 Pentti Viljanen  Martti Teräs  
 Reino Valkama  Alfonso Salmi, konserttitoimiston johtaja  
 Rauni Luoma  neiti Jansson  
 Aino Angerkoski  rouva Hopeanheimo  
 Johnny Jansson  pahankurinen poika  
 Tapio Rautavaara  Ville, iskelmäsäveltäjä  
 Annikki Tähti  iskelmälaulaja  
 Jorma Ikävalko  iskelmälaulaja  
 Veikko Tuomi  iskelmälaulaja  
 Kauko Kokkonen  Kalle, iskelmäsäveltäjä  
 Kimarakvartetti  kvartetti  
 Anton Soini  talonmies  
 Hannes Veivo  autonkuljettaja Kanninen  
 Pentti Irjala  radiohaastattelija  
 Ossi Korhonen  August Hopeanheimo  
 Aarre Hemming  kapellimestari Fudzinsky  
 Aarno Walli  pianisti  
 Gösta Salminen  äänittäjä  
 Urho Lahti  mies Raha-Filmistä  
 Rauha Puntti  lipunmyyjä  
 Hilly Lindqvist  1. nainen  
 Elli Ylimaa  2. nainen  
 Elvi Saarnio  3. nainen  
 Runar Tuurno  epätoivoinen mies  
 Eero Leväluoma  mies radiosta  
 Joel Asikainen  mies levy-yhtiöstä  
 Assi Raine  nainen katsomossa  
 Aili Kokko  nainen katsomossa  
 Mauri Jaakkola  mies katsomossa  
 Kauko Vuorensola  mies katsomossa  

LähteetMuokkaa

  1. a b c Muut tiedot, Elonet.fi, viitattu 1.7.2013
  2. AL: Kaksi hauskaa vekkulia, Päivän elokuvia. Tv-maailma 41/2011 s. 4.
  3. Pajukallio, Arto: Elokuvat. Helsingin Sanomat 15.10.2011, s. D 11.
  4. Savon sanomat[vanhentunut linkki] 15.9.2009. Viitattu 15.10.2011.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.