Kaikki on satua
Pariisin Kevään albumi
Kaikki on satua on Pariisin Kevät -yhtyeen vuonna 2012 julkaistu kolmas studioalbumi.
Kaikki on satua Pariisin Kevät | ||
---|---|---|
![]() | ||
Studioalbumin tiedot | ||
Julkaistu | 22. helmikuuta 2012 | |
Tuottaja(t) | Arto Tuunela | |
Tyylilaji | pop, rock, elektroninen musiikki | |
Kesto | 40.09 | |
Levy-yhtiö | Sony Music | |
Listasijoitukset | ||
| ||
Pariisin Kevään muut julkaisut | ||
Astronautti 2010 |
Kaikki on satua 2012 |
Jossain on tie ulos 2013 |
Singlet albumilta Kaikki on satua | ||
|
Yhtyeen perustaja Arto Tuunelan ohella vuodesta 2010 alkujaan livebändinä toiminut yhtye on aiempia Pariisin Kevään julkaisuja enemmän osallistunut albumin tekoon, mutta Tuunela on säveltänyt, sanoittanut, sovittanut, tuottanut, äänittänyt ja miksannut albumin.[2]
Albumilta julkaistiin kolme singleä. Korkeimpaan listasijoitukseensa albumi ylsi viikolla 9/2012 ollessaan listan toinen.[1]
KappaleetMuokkaa
Kaikkien kappaleiden tekijöiksi on merkitty koko Pariisin Kevät.
- Olen kuullut merestä – 4.06
- Saari – 2.59
- Ehkä kaikki palaa itsestään ennalleen – 4.12
- Lopeta! – 3.41
- On aika juosta – 4.38
- Sytytä valo – 4.28
- Kesäyö – 3.56
- Vanginvartijan uni – 3.40
- Kevät – 4.43
- Häikäisee – 3.46
KokoonpanoMuokkaa
- Arto Tuunela – laulu, akustinen kitara
- Reko Aho – rummut
- Antti Pouta – kitara, koskettimet, taustalaulu
- Jussi Hietala – basso
- Artturi Taira – kitara, koskettimet, taustalaulu
- Ilari Kivelä – koskettimet, taustalaulu
ArvostelutMuokkaa
LähteetMuokkaa
- ↑ a b Pariisin Kevät: Kaikki On Satua Suomen virallinen lista. Musiikkituottajat. Viitattu 13.12.2012.
- ↑ Juhani Kenttämaa: Pariisin Kevät upottaa kuulijansa altaan syvään päähän YleX. 13.2.2012. Viitattu 29.12.2012.
- ↑ Soundi: Levyarvio
- ↑ Rumba: Levyarvio
- ↑ Nuorgam: Levyarvio